Rinkan paino herättää tunteita keskustelupalstoilla. Yhden on pakko saada mukaansa 45 kilon täyspakkaus tai vaeltaminen ei ole hänen mielestään vaeltamista. Toinen retkeilee vaan budjettivarustein. Kolmannella selässä kiikkuu kettureppu pullollaan puuvillavaatteita ja neljäs hiippailee ohi kevein askelin pieni reppu selässään. Vaellustyylejä kieltämättä on monta, mutta harkintaa varusteiden painoon on syytä laittaa tyylistä riippumatta. Rinkan paino on suurin mukavuus-epämukavuus- ja riskitekijä vaelluksella. Paljonko rinkka saa painaa?
Käyttötarkoitus edellä pakkaaminen
Vaellusvarusteiden käyttötarkoitus on kaiken ytimessä. Kun vaelluksella lähtökohtaisesti liikutaan paikasta A paikkaan B omin voimin kaikki mukana kantaen (ja roskatkin tuodaan pois maastosta, välillä muidenkin roskat..) on suurin vaellustyylejä yhdistävä tekijä katsoa varusteet käyttötarkoituksessaan mahdollisimman kevyiksi. Vaikka ei suostuisi käyttämään muita kuin sotatoimet kestäviä laukkuja, silti on fiksua katsoa mitä tarvitsee ja mitä ei. Pelkästään pois jättämällä ja pieniä muutoksia tekemällä saadaan hyvin paljon painoa karsittua rinkasta, jolloin kulkeminen pitkääkin matkaa silmällä pitäen helpottuu. Jopa eri maiden asevoimissa varusteita hankkiessa on viime vuosikymmenenä herätty siihen, että miehet kestää paremmin kun taakkaa ei ole selässä liiaksi.
Ei keventämistä kannata lyhyelläkään retkellä unohtaa, sillä suurin osa onnettomuuksista tapahtuu juuri silloin kun niitä ei odoteta. Monesti siirtyessä lyhyt matka leiristä toiseen ajatellaan, ettei ole väliä jos kannan tämän painavan pakkauksen lisäksi vielä vähän lisää. Silloin suhtautuminen matkaan on huolettomampi ja taakan vaikutus loukkaantumisriskiin suurempi, eli huonoin yhdistelmä turvallisuuden kannalta.
Rinkan keventäminen kannattaa siis aina. Sen sijaan, että kysytään paljonko rinkka saa painaa, olisi syytä kysyä kuinka vähän rinkka voi painaa?
Kuvat: Vilma Helimäki
Rinkan peruspaino ja lähtöpaino
Ennen kuin varsinaisesti käsitellään rinkan painoa, on hyvä ottaa määritteet haltuun. Monesti rinkan painoa vertaillessa hyppii esiin hyvin korkeitakin lukuja, joilla melkein kerskaillaan mitä isompi on kyseessä. Lähtöpainolla tarkoitetaan rinkan painoa kaikkine tarpeineen, ruokineen, vesineen ennen vaellukselle lähtöä nimensä mukaisesti. Tämä luku on hyvin huonosti vertailukelpoinen, mikäli vaelluksen pituus ja kyseisen vaeltajan totutut tavat eivät ole tiedossa. Yksi pakkaa viisi litraa vettä mukaan kun toinen kantaa sadan gramman suodatusvälineet. Varustekokonaisuuksien vertailu on hyvin hankalaa ilman yksityiskohtaisia varustelistoja, joista selviää mitä kaikkea oikein on mukana. Se minkä yksi kokee tarpeelliseksi ei tarkoita että se kaikille on sitä.
Vertailukelpoisin luku rinkan painoa pohtiessa on niin kutsuttu peruspaino eli ”base weight”. Tähän on laskettu mukaan ainoastaan rinkkaan tai taskuihin pakatut varusteet, eli luku ei muutu vaelluksen pituudesta riippuen. Peruspainoon ei siis lasketa ruokaa, polttoainetta tai vettä. Peruspainoon ei myöskään lasketa päällä olevia vaatteita, joskin nämä varusteet kannattaa myös omaan listaansa merkitä mukaan tuleviksi. Listojen sijaan peruspaino antaa jo hyvin osviittaa siitä, mitä pakkaus todennäköisesti sisältää ja onko varusteiden painoon laitettu lainkaan ajatusta. Lähtökohtaisesti painavaa peruspainoa kantavan kommenteille kannattaa antaa foorumeilla vähemmän painoarvoa.
Kolmasosa kehonpainosta – vanha ohje vaatii päivitystä
Vanha ja osittain väärin ymmärretty ohjenuora rinkan painoa koskevissa opastuksissa on ollut, että rinkka saa painaa kolmasosan kantajansa kehonpainosta. Tässä on totuuden siemen, mutta se on tarkoitettu kuvastamaan ylärajaa painolle, jonka käyttäjä vielä voi kyetä tarpeen tullen kantaa, joskaan ei järin pitkää matkaa tai mukavasti etenkään pitkiä aikoja. Tämä ohje on otettu irti vanhoista sotilasopeista, jolloin puhutaan poikkeusoloista ja erityisvarusteista kuten radioista joita on pakko pystyä kantamaan mukana muun varustuksen lisäksi. On kyse selviytymisestä, ei mukavuudesta. Suurin osa vaeltajia lähtee luontoon nauttimaan, ei selviytymään henkihieverissä. Ohjeen mukaan pakanneita näkee valitettavan paljon puuskuttamassa esimerkiksi Hetta-Pallas -vaellusreitin rinteitä ylös ja hajottamassa polviaan alamäissä Karhunkierroksella. Nostaisin tässä yhteydessä esiin vastuukysymyksen, kun neuvoja jaellaan tuoreille vaeltajille.
Vuosikymmeniä sitten varusteet myös pääsääntöisesti olivat paljon painavampia kuin tänä päivänä. Siviilivaeltajalla ei ole mitään syytä pyrkiä painavaan rinkkaan, sillä kevyempiä vaihtoehtoja on pilvin pimein. Olisikin parempi opastaa pakkaamaan mahdollisimman kevyesti, jotta vaeltaminen on riskittömämpää ja mukavampaa. On aivan eri asia vaeltaa 10 kiloa kuin 20 kiloa selässä.
Itse pärjään viikon mittaisen vaelluksen noin kymmenen kilon lähtöpainolla, joka hieman vaihtelee kauden mukaan. Syksyllä peruspainoni on noin 6 kiloa, kun kesällä se on 4,5 kilon luokkaa. Talvella olen onnistunut jo pääsemään kahdeksan kilon pintaan. Luvut kuulostavat pieniltä ja sitä ne ovatkin. Jos lähdet keventämään nollasta, pääset todennäköisimmin kotoa löytyvin varustein ja pienin edullisin muutoksin 7-12 kilon väliin. Sekin on suuri harppaus, kun yleinen peruspaino johon ei ole kiinnitetty mitään huomiota on yleensä kiikkunut välillä 12-20 kiloa.
Kiinnitä huomiota myös ruoan painoon
Ruoka on varusteiden lisäksi yksi suurimmista painolasteista, joten myös sen keveyteen kannattaa kiinnittää huomiota. Itselläni ruokaa+polttoainetta kuluu kesäisin noin 670 grammaa päivässä, talvella liki kilon koska energiantarve on suurempi. Tämä tarkoittaa, että ruokani viikon kesä- tai syysvaellukselle painavat 4690g. Tosiasiassa tästä yleensä lasken vielä yhden päivän pois, koska lähtöpäivänä syön aamupalan vielä sivistyksessä ja paluupäivänä saatan keretä jo lounaalle lähimpään ruokalaan.
Pitää kuitenkin muistaa, ettei paino itsessään ole kirosana. Mikäli varusteet on valikoinut kevyeksi, mahdollistaa se myös ennenkuulumattoman pitkät tukeutumattomat vaellukset. Esimerkiksi kuukauden ruokatarpeet ja varusteet mahduttaa helposti alle kolmenkymmenen kilon. Se on enemmän kuin kolmasosa kehoni painosta, mutta erityistapauksessa ihan siedettävä vaelluksen alussa. Myös moni perheretkeilijä huomaa, että usean lapsen varusteista kertyy kyllä kannettavaa.
Kevyt rinkka on turvallisuusvaruste
Sen sijaan että pohditaan paljonko rinkka saa painaa, parempi kysymys on, miten vähän rinkka voi painaa tinkimättä mukavuudesta tai turvallisuudesta. Kevyempi rinkka tarkoittaa käytännössä melkein aina mukavampaa vaeltamista, ja se mahdollistaa paljon enemmän luontonautintoa. Et ole silloin jumissa läähättämässä raskaan taakan alla, vaan voit keskittyä ympäristöön tai viettämään hyvää aikaa vaelluskaverien kanssa. Poikkeustilanteessa taas olet paljon joustavampi ja pystyt helpommin poistumaan omin voimin. Mikä parasta, ennaltaehkäiset suurimpia vaelluksia keskeyttäviä vahinkoja jotka johtuvat ylirasituksesta ja kompasteluista suoraan tai välillisesti.
Mielestäni Ossi Määttä summaa hyvin Farliten blogissa, miltä eri painoiset rinkat tuntuvat ja millaisia hyötyjä kevyt rinkka antaa. Liian usein rinkan keventäminen koetaan ”grammanviilaukseksi”, joka jo nimensä mukaan on aivotonta touhua. On ensin järkevämpää katsoa mistä saa useat kilot, puolet kilot ja sadat grammat pois, ennen viimeisten pesulappujen saksimista irti vaatteista. Kevytretkeilyn yleistymisen myötä yhä useampi on oppinut pakkaamaan kevyesti jo heti alkuun, mutta perinteisesti on ollut aina nähtävillä, että mitä kokeneempi vaeltaja, sitä kevyemmäksi rinkka kehittyy vuosien varrella. Nyt informaatioaikakautena sama tieto ja taito on kaikkien saatavilla, joten aloittelevankaan vaeltajan ei tarvitse käyttää vuosia ja tuhansia euroja eri varusteiden kokeiluun!
Keventäminen ei tarkoita kalliita varusteita ja epämukavuutta
Rinkan painosta puhuminen on edelleen useimmille jonkin asteinen tabu, sillä moni kokee kevyet varusteet ”hifistelynä” tai jonain epämiellyttävänä ja hankalana heti hajoavana kategoriana. Näin ei oikeastaan ole, ja edullisemmillakin ja monesti jo kotoa löytyvillä varusteilla voi saavuttaa kohtuullisen kevyen painon. Mikä on kuitenkin selvää, on että kolmasosaa kehonpainosta ei ole syytä pakata selkäänsä ellei ole jostain erityisestä haastavasta vaelluksesta kyse. Maksimiluvun tuijottamisen sijaan silmällä kannattaa pitää minimilukuja, etenkin siinä vaiheessa kun jonkin varusteen päivittäminen tulee ajankohtaiseksi.
Keventämiselläkin on rajansa, joita olen viime vuodet etsinyt ja kokeillut. Syvimpään päätyyn ei heti kannata hypätä, vaan omat ratkaisut kannattaa kokeilla avoimin mielin ja olla valmis muuttamaan toimiaan jos jokin ei vastaa odotuksia. Mitä useammalla vaelluksella käyn porukalla, sitä useammin havaitsen pakkauksen keventyvän mukana olleilta vähän kuin itsestään seuraavaan reissuun mennessä. Joskus solumuovialustan korvaa markkinoiden paksuin ilma-alusta, joskus mukaan tulee kalastusvälineet tai leirituoli – Koska viiden kilon vähentäminen mahdollisti sekä mukavamman kävelyn, että puolen kilon lisävälineet mukaan!
Muista laittaa blogi seurantaan. Sivupalkista tai tuosta alta voit tilata uutiskirjeen, jolla ilmoitan uusista julkaisuista blogissani!
Tuo ”kolmannes omasta painosta” on todellakin joskus ymmärretty väärin siten, että sen verran pitää tavaraa suunnilleen olla mukana jos aikoo retkestä selvitä hengissä.
Toki materiaalit ovat kehittyneet keveämpään suuntaan (joskin alle 2 kg telttoja oli jo 60-luvulla), mutta väitän, että yksi syy kevennystarpeeseen on sosiaalisen median painostuksen lisäksi yksinkertaisesti ihmisten huonontunut peruskunto. Kun lukee jotain 60 vuotta vanhaa retkeilyopasta pidetään siellä tyypillisenä päivämatkana 25 kilometriä. Parikymppisinä kykenimme vaimoni kanssa yli 40 km satunnaisiin päivätaipaleisiin ja reput olivat noin 40% omasta painosta (olimme tyypillisen sutjakoita senaikaisia, emme enää mekään). Nyt ylipainoisuus on normi ja ruumiillinen työ harvinaista. Tilastotkin tämän todistavat, esimerkkinä varusmiesten romahtaneet Cooperin testin tulokset.
Aivan varmasti on osaltaan kyse siitä ettei kunto ole enää terästä arkiliikunnasta ja työstä. Se myös osaltaan syy siihen, miksi on turvallisempaa suositella toimistotyöläiselle kevyttä reppua painavan sijaan. Toki kovakuntoinenkin liitää mukavammin kevyellä kantamuksella etenkin kun se on nykyään todella helppoa toteuttaa.
Kunnon kohottaminen on ensisijainen tapa valmistautua vaellukselle, jotta riskit rasitusvammoihin on pienemmät ja reissu nautinnollisempi. Kevyempi reppu auttaa siis lisäksi kuntotasoon katsomatta. Ja varusteet onneksi kehittyy yhä kevyempään ja kestävämpään.
Ennen ei toki myöskään ole ollut niin varusteissa valinnanvaraa, on pärjätty vähemmällä. Tavarabuumin tultua piti raahata mukaan kaikki kodin uudet mukavuudet. Nyt myös kodeissa halutaan taas elää ilman turhaa tavaraa, mikä heijastelee minimalismiin myös vaelluksilla.
Mielenkiintoinen ja perusteltu kirjoitus, johon havahduin reilun vuoden myöhässä. Turhan painon raahaaminen on juuri sitä, sen voin tuoreeltaan eilen maastosta ryhmän mukana palanneena jälleen todeta. Reittisuunnitelmamme, joka perustui lyhyisiin päivätaipaleisiin ja välipäiviin yhden seniorin kykyjen takia houkutteli nuoremmat itseni mukaan lukien turhaan tavaraan. Helteisessä säässä, pitkissä ylämäessä niiden tarvetta tuli pohdittua. Mutta koska olen jo kypsässä keski-iässä, en voi olla pohtimatta entisiä suosituksia, joihin Kari tuossa viittaa. Maailma ja me suomalaiset sen mukana olemme muuttuneet. 1960- luvun keskimääräinen mies oli normaalipainoinen, BMI 25 (85kg) tai alle, vaikkei BMI lyhennettä moni tuntenut. Mies siksi, että pääosa vaeltajista oli tuolloin miehiä. Tuolla max kolmannes suosituksella rinkka painoi max 28kg. Kuntokin oli tuolloin keskimäärin selvästi parempi, kuin nykyisin, jolloin ylipaino on uusi normaali. Otetaan nykypäivän 185cm mies, joka painaa helposti 100kg. Hänelle tuo vanha suositus tarkoittaisi 33kg ja se yhdistettynä heikkoon peruskuntoon on huono yhdistelmä. Siksi esim Jouni Laaksosen omissa vaellusoppaissaan suosima max neljännes omasta painosta soisi yleistyvän ihmisten tietoisuudessa. Pelkkä kilomäärä ilman suhteuttamista kantajan kokoon on minusta yhtä huono, ellei jopa huonompi suositus, kuin vanha max kolmannes omasta painosta.
Terve Ari,
Hauska että vanhemmatkin juttuni saavuttavat lukijoita
Olet ihan oikeassa, että voisi olla vertailukelpoisinta opastaa pakkaamaan tietty prosenttiosuus omasta kehonpainosta, versus että suositellaan rinkan painavan maksimissaan X kiloa piste.
Tässä jutussa fokus ei kuitenkaan ole neuvoa, minkä verran rinkan tulisi painaa, vaan herätellä ajattelemaan tätä vanhaa oppia uusin silmin. Kuten huomaan kertomastasi, niin maksimisuositus kääntyy hyvin usein vaan suositukseksi – rinkan pitää painaa kolmasosa. Tätä ajatusvirhettä pyrin tässä murtamaan, ja opasartikkelit on tulossa myöhemmin. Tässähän en siis edes käsitellyt sitä, mikä olisi uusi suositeltava painoraja.
Prosenttiosuus ei kuitenkaan ole se tarkin mittari, vaikka tietenkin vaatteiden ja varusteiden kokoon ja painoon tulee tietysti eroa käyttäjän koon vuoksi. Tämä ero ei sekään ole silti lineaarinen, sillä varusteiden kuten makuupussien tai rinkkojen painoerot pysyvät hyvin pitkälti alle 10% vaihteluvälillä, jolloin vaikutus kokonaisuudessa on noin kilon luokkaa. Toisaalta myös, henkilön kehonpaino ei aina korreloi vaatekokojen yms kanssa kuten kuvittelisi mm. kehonkoostumuksen vuoksi. Vaatetuksessa silti syntyy ne suurimmat erot yleisellä tasolla varusteen painossa eri kokojen välillä.
Pidän tämän artikkelin agendaan liian hiuksienhalkomisena puhua tästä kokonaisuuden kannalta kohtuu pienestä erosta, mutta pointtisi on täysin validi. Ajatuksenani on käsitellä tämä aihe myös jossain kohtaa tarkemmin, esimerkiksi luomalla erimerkkivarustelistat S-koon naiselle ja XL-koon miehelle. Asia on sinällään tärkeä sisäistää juurikin sitä varten, kun sitten neuvotaan mitä sen rinkan pitäisi painaa.
Mutta lähempänä se mukavasti kannettava paino on 10-15% luokkaa kuin 30% kehonpainosta, jos tiukkaa linjaa pitää.
Terve, olen kanssasi samaa mieltä ja kirjoitin ehkä huonosti. Itse olen aina ymmärtänyt vanhan suosituksen kuten se kuuluu, ENINTÄÄN, ei minään tavoitteena. Ja sen osalta minusta nykyisten vaellusvaikuttajien, joihin sinut lasken, kannattaisi oikoa tuota ”enintään kolmasosa omasta kehon painosta” ohjetta suuntaan neljäsosa tai miksei viidesosa. Sen alle on monelle perusretkeilijälle perustarvikkeita nykyvälineilläkin hankala saavuttaa. Toinen, jota mietin on nykypäivänä herkkä asia. Sukupuolten fysiologiset erot ovat kuitenkin kiistaton fakta, eivät mielipide. Miten tämä vaikuttaa painosuositukseen? Vai onko aihe sellainen, että siitä mieluummin vaietaan? Naisen kehossa on suhteessa enemmän rasvaa ja vähemmän lihaksia mieheen nähden. Tällöin luulisi että samanpainoisista, kunnoltaan keskimääräisestä miehestä ja naisesta mies jaksaa samalla kuormitustasolla kantaa raskaampaa kuormaa.
Viittasin juurikin siihen, miten helppo tuo ohje on ihan vahingossakin ymmärtää, muistaa, kertoa ja tulkita väärin.
En ehkä lähtisi hiuksia halkomaan siinä, miksi pitäisi nyt erityisesti korostaa että populaatiotasolla vahvempi sukupuoli nyt olisi mitenkään ”parempi” tässä, tai että lähtisi erityisemmin eri suosituksia antamaan. Todellisuus kun on, että suurin osa suomalaisia on rapakunnossa, sukupuoleen katsomatta. Kehonpaino on huono vertauskohta lähtökohtaisesti tässä asiassa. Kaikki hyötyy keveydestä, oli miten raavas uros vain.
Konkreettisinta ja helpointa on tähän saakka ollut antaa painoskaala, eli tähtää esim 4-6 tai 6-8 kg peruspainoon, ja näitä olen jaellut kunkin henkilön tilanteeseen sopivasti. Tämä ottaa kaikki erot huomioon, ei vaadi laskemista ja ei tule ongelmia varusteiden välisissä painon muutoksen suhteissa kategorioittain tai muissakaan eroissa. Samoin tämä mahdollistaa henkilökohtaisemman kohdentamisen neuvoissa.
On hankalampi mennä kyselemään juuri tavatulta naiselta, mikä on hänen kehonpainonsa ja rasvaprosenttinsa ja sitten etsiä laskimen kanssa joku luku, kuin että suoraan tarjota että tähtää tuohon väliin konkreettisia kiloja repun osalta. Ja nimenomaan peruspainossa, koska lähtöpainoon aina vaikuttaa ensisijaisesti myös vaelluksen kesto.