Metsäsuksien pitopohjat – suomu, karva, nano vai voideltava pohja?

Metsäsuksien pitopohjat voi nykyään valita laajasta kattauksesta; on olemassa puusuksia tervapohjineen, voideltavia suksia, suomupohjaisia suksia, suksia upotetuin pitokarvoin voideltavalla tai muovisella pohjalla, sekä nanopinnoitettuja suksenpohjia. Jokaisella näistä on omat uniikit ominaisuutensa ja käyttötapansa. Tästä artikkelissa saat avaimet oikeanlaisen metsäsuksen pitopohjan valintaan juuri omassa käytössäsi!

Artikkeli on jatkoa artikkelille: Voideltavaa, nanopohjaa vai karvaa – millainen pohjaratkaisu metsäsukseen? (Jouni Laaksonen) sekä Erän numerossa 2/2026 julkaistulle laajalle metsäsuksivertailulle.

Metsäsuksien pitopohjat

Metsäsuksissa on olemassa erilaisia pohjavaihtoehtoja, sillä käyttäjiä ja käyttötarpeita on monenlaisia. Mikään ratkaisu ei ole paras kaikille, mutta jokaisen on mahdollista löytää paras pitopohja omaan käyttöön. Erilaisilla suksenpohjilla on hieman erilaisia ominaisuuksia. Pitotapa saavutetaan eri tekniikalla, tai pohjan materiaali itsessään vaihtelee mallista toiseen.

Metsäsuksien pohjamateriaalit

Suksen pohjamateriaaleja on seuraavanlaisia: muovisista vaihtoehdoista löytyy ekstrudoitu muovipohja eli niin sanottu ”ämpärimuovi” ja sintrattu, voideltava muovipohja. Sintrattu pohja on silein ja luistavin vaihtoehto, ja siihen voiteet tarttuvat parhaiten. Ämpärimuovin päällä voide kuluu pois herkemmin. Voideltava pohja on metsäsuksissa tyypillisesti väriltään musta.

Sintrattuun muovipohjaan on voitu myös tehdä nanokäsittely, jossa pintaan luodaan tavallaan mikroskooppisen lyhyt nukka, joka luistaa yhteen suuntaan ja pitää toiseen. Puusuksien tervapohjan toiminta perustuu vastaan puun luonnolliseen rakenteeseen. Nanopohjista eroten puisissa suksissa voidaan myös käyttää suksivoiteita.

Metsäsuksien pitopohjat – miten pito syntyy?

Pito puisissa ja nanopinnoitetuissa metsäsuksissa perustuu koko pohjan pituudelta suksenpohjan rakenteeseen. Suomu- ja pitokarvapohjissa taas suksen keskelle eli pitoalueelle on erikseen lisätty joko suomukuvio tai pitokarva pitoa tuomaan. Suomukuvio on jyrsitty muovipohjaan, ja karvapohjalle on jyrsitty syvennys johon karva liimataan.

Metsäsuksien luisto luottaa joko pelkkään suksen pohjamateriaalin itsessään, tai luistovoiteiden lisäämiseen. Vain varsinaisissa voideltavissa pohjissa luistovoide pysyy kohtuudella paikallaan. Tyypillisesti ajatellaan, että vaelluksella vain pito merkitsee, mutta luisto tuo helppoutta hiihtoon vähintään yhtä paljon.

Eri pitopohjissa on erilaisia seikkoja, jotka ottaa käytännön tasolla huomioon ennen hankintaa. Yksi tärkeä huomio on, aiotaanko suksen kanssa käyttää välillä pitkiä nousukarvoja lisäpidon saamiseksi.

Riittääkö pohjan pito, vai tarvitsenko myös nousukarvat?

Metsäsuksissa pitopohja itsessään riittää vallan mainiosti hiihtämiseen umpihangessa. Lisäpitoa kaivataan, mikäli vedetään hyvin raskasta (esimerkiksi yli 35 kg) ahkiota, tai mikäli lähdetään haastavampaan, mäkisyydeltään vaihtelevaan maastoon, erityisesti jos varusteet ovat mukana. Myös upottavassa hangessa ahkion vetäminen vaatii parempaa pitoa.

Nousukarvoilla erityisesti aloittelijan on helppo totutella hallitsemaan metsäsuksia vedetyn tai kannetun taakan kanssa. Kokeneempi hiihtäjä pääsee pelkillä suksen pitopohjilla vaikeistakin maastoista, kun maastonlukukyky ja hiihtotekniikat tulevat jo luonnostaan. Kokenut eräsuksien voitelija saa myös voiteilla suksin lähes yhtä hyvän pidon kuin nousukarvoilla, hyötyen enemmän suksen luistosta.

Nousukarvoja voi käyttää melkein kaikissa metsäsuksissa, joskin joissain suksissa on erityisiä huomioitavia asioita ennen karvojen käyttöä. Mikäli harkitset myös nousukarvojen hankintaa, suosittelen lukemaan artikkelini Nousukarvojen valinta hiihtovaellukselle sekä miten nousukarvat voidellaan & huolletaan.

Esittelen seuraavaksi erilaiset metsäsuksien pitopohjat ja niiden ominaisuudet käytännön tasolla.

Voideltavat metsäsukset 

Voideltava eli sileäpohjainen metsäsuksi vaatii voiteluosaamista sekä sen, että pakkaa retkelle mukaan odotettuihin keleihin tarvittavat voiteet mukaan. Sileän pohjan hyötyihin kuuluvat hiljaisin hiihtoääni, paras huollettavuus ja kestävyys sekä paras luisto ja pito. Jos jaksaa nähdä vaivaa hiihtoelämyksen eteen, on sileäpohjainen suksi oikea valinta.

Voideltavia metsäsuksia valmistavat tällä hetkellä Järvinen ja Ihme sekä erikoistilauksena Peltonen.

Sekunnin sadasosia ei umpihangessa hiihtäessä tavoitella. Useimmiten siis pärjää yksinkertaisemmin yhdelläkin laajan käyttöalueen pitovoiteella pitkään, ilman kymmenien voideputelien arsenaalia.  Tällöin luisto on hieman heikompi kuin jos käytettäisi kahta eri voidetta, mutta silti parempi kuin muilla pitopohjilla. Halutessa mukana voi olla pikaluistoa.

Toisaalta, kun voide kuluu tai jos keli muuttuu monen päivän vaelluksen aikana, on säämuutoksen jälkeen nähtävä voitelun vaiva. Väärillä voiteilla suksi lipsuu tai lumi tarraa sukseen kiinni, ja ilman voiteita pitoa ei saa lainkaan. Voideltava suksi vaatii siis hieman perehtymistä aiheeseen. Voitelua vasta opetellessa on monesti hyvä olla myös nousukarvat mukana, jos voitelu ei onnistu. Yksi pitopurkki ja nousukarvat on jo monipuolinen, varma valinta.

Sileästä pohjasta hyötyy erityisesti rinkka selässä hiihtävä. Kun ahkio ei ole jarruttamassa menoa, parhaasta luistosta saa kaiken irti. Pitovoitein on siltikin saavutettavissa lähes nousukarvoja vastaava pito. Ahkion kanssa hiihtäjän vauhti on yleensä maksimissaan noin viisi kilometriä tunnissa. Hyvin luistavilla suksilla vauhtiin voi ahkiohiihtäjäkin saada puolet lisää kantavalla hangella. Erityisesti rinkan kanssa vauhti nousee kuin huomaamatta, ja optimaalisissa olosuhteissa matka taittuu tuplasti nopeammin. Umpihangessakin saa luistosta hyötyä alamäkeen, kun ahkio ei jarruta urassa.

Voidetta tarvitsee useimmiten lisäillä noin 15-50 kilometrin välein, mutta jalkavalla metsäsuksimallilla voiteluväli harvenee entisestään. Kevään karkeilla ja vetisillä hangilla pitovoiteista on siirryttävä liistereihin, jotka toimivat yhtä hyvin ellei paremmin kuin pitovoiteetkin. Voiteiden tai liisterin lisäämiseen menee korkeintaan joitain minuutteja, kun siinä harjaantuu.

Voideltavalla metsäsuksella saa siis suurimman hyödyn myös suksen luistosta, mikä muilla pitopohjilla osittain menetetään. Osalla enemmän, osalla vähemmän. Voideltava pohja on myös pitkäikäisin pohjaratkaisu, sillä se on kova ja voidaan hioa useita kertoja uudelleen.

Voiteluvapaat metsäsukset

Niin sanotusti voiteluvapaita suksia ovat kaikki sellaiset sukset, joissa pito saavutetaan suksen pohjan rakenteella, eikä pohjaan lisättävän vahan avulla. Tällaisia ovat siis puusukset, nanopohjasukset sekä suomu- ja karvapohjasukset. 

Voiteluvapaat sukset ovat useimmiten helpompi valinta aloittelevalle umpihankihiihtäjälle, sekä toimintavarmuutta havittelevalle käyttäjälle, joka arvostaa vaivattomuutta. Esimerkiksi jos hiihtäminen on satunnaista, tulee helpommin lähdettyä hiihtämään kun suksi ei vaadi eri toimenpiteitä ennen käyttöä.

Puiset metsäsukset

Puisen metsäsuksen tervatun pohjan pito ei perustu tervaan, vaan puun rakenteeseen. Puusuksen pohja on täynnä mikroskooppisia puunsyitä, jotka avautuvat ja painautuvat hiihtoliikkeen mukana antaen pitoa ja luistoa sukseen. Terva siis ei tuo pitoa, se vain suojaa puuta kulumiselta ja kosteudelta. Kuluessa tervaa on uusittava, pakkaslumella noin 100-300 kilometrin välein.

Puisia metsäsuksia valmistaa nykyisin Ylönen, Vilminko ja Tegsnäs, mutta myös moni vanha suksi on edelleen käyttökelpoinen.

Puinen suksenpohja pitää ja luistaa koko suksen pituudelta, ja selkeillä pakkaskeleillä eli Pohjois-Suomessa suurimman osan talvea puusuksen pito on hyvä ja luisto riittävä. Se ei myöskään pidä ääntä samalla tavalla kuin suomu- tai karvapohjasukset. Pito on parhaimmillaan kireillä pakkasilla, mutta samalla luisto heikkenee.

Nollakelillä eli takkalassa lumi tarttuu puisen suksen pohjaan hanakasti, ellei suksia käsitellä tätä vastaan esimerkiksi kynttilää hangaten. Kevään karkea lumi puolestaan kuluttaa puupohjaa pahasti. Puusuksia on siis syytä käyttää lähinnä syvän talven aikaan ja pehmeillä hangilla. Puusuksissa voidaan halutessa käyttää myös suksivoiteita, mutta yleensä pärjätään ilman. Jäisellä pinnalla puusuksi ei pidä kovin hyvin.

Valtaosa puusuksista valmistetaan koivusta liimatuista säleistä, mutta muitakin puulajeja käytetään vahvikkeina ja koristeeksi. Perinteisen malliset puusukset veistetään yhdestä puusta, jolloin suksipuun valinta ja pitkäjänteisyys projektiin korostuu.

Nanopitopohjat metsäsuksissa

Nano- eli Optigrip-pohjat toimivat tavallaan kuin puusuksen pohjat: nanopohjakin pitää ja luistaa koko suksen mitalta, mutta se ei ole moksiskaan kuluttavista hangista. Koska pitoa on koko suksen pituudelta, saa pidon aikaan myös epätasaisilla hangilla helpommin kuin suomu- ja karvapitopohjilla, joissa pitoa on vain kengän alla.

Nanopitopohjalla suksia valmistaa nykyään vain Kiteen suksitehdas, uuteen NW200 KSF Scout -suksimalliin. Aiemmin Peltosta ja Karhua on saanut hankittua nanopohjalla.

Nanopohjan pinta on käsitelty muistuttamaan rakenteeltaan puupohjan tapaa luoda pito ja luisto. Käsittely kestää jopa tuhansia kilometrejä ja tarvittaessa se voidaan suksitehtaalla uusia. Muoviset syyt kestävät siis puupohjia paremmin myös kovalla hangella.

Selkeillä keleillä, niin pakkasessa kuin reilusti plussalla, nanopohja pitää sekä luistaa erinomaisesti. Toisaalta jäällä pito ei ole paras, ja oikein kovilla pakkasilla nanopohja jarruttaa enemmän. Nollan tuntuman takkalassa lumi tarttuu nanopohjaan hyvin hanakasti, joten tältä osaa nanopohja muistuttaa edelleen puusuksia. Nanopohjaa on rajatut keinot käsitellä lumen tarttumista vastaan, sillä jäätymisenestoaineet myös tukkivat pohjan rakennetta, jolloin menetetään pitoa.

Suomupohjaiset metsäsukset

Suomupohjaiset metsäsukset ovat voideltavan ja karvapohjasuksen välimalli. Suomu ei anna yhtä hyvää pitoa kuin karva pinta-alayksikköä kohden, mutta toisaalta se luistaa useimmiten hieman paremmin. Suomupohja on helppo ratkaisu pidon saavuttamiseen, sille ei tarvitse tehdä välttämättä mitään, voi vain lähteä hiihtämään.

Suomupohjia löytyy Peltosen, Järvisen, KSF:n, Haghusin, Karskin, Arctixsportin, Nuorkamin valikoimista.

Suomukuvio ulottuu useimmissa suksissa karvaa pidemmälle suksen pohjassa, joten ojien ja muiden esteiden ylitys voi pidemmän pitoalueen vuoksi olla helpompaa kuin karvapohjin, joissa karva on yleensä suomukuviota lyhempi. Edullisemman pään suksien suomupohjat on usein lyhyempiä, ja laatu on heikompi. Laadukkaamman suksen (Peltonen, Järvinen, KSF) suomupohja pitää ja luistaa paremmin. Järvisessä suomupohjan kuviointi on sitä pidempi, mitä pidempi suksi on. Peltosessa kaikkien pituuksien suomut ovat saman pituisia.

Vanhemmissa suomupohjasuksissa saatettiin käyttää voideltavaa pohjaa, johon suomut jyrsittiin. Tällaiset sukset oli helpompi käsitellä voitein lumen jäätymistä vastaan. Nykyään suomupohjaisissa metsäsuksissa käytetään lähinnä niin kutsuttua ämpärimuovia materiaalina. Ratkaisulla on haettu helppohoitoisuutta, mutta muovinen pohja ei pidä jäänestoon käytettävää parafiinia yhtä hyvin, sekä pehmeämpi pohjamuovi naarmuuntuu herkemmin. Suomujen kuluessa ajan saatossa pito myös heikkenee.

Suomupohjaiset sukset ovat yhdet yleiskäyttöisimpiä metsäsuksia. Ne ovat myös hoitovapaan suksen maineessa. Muoviseenkin pohjaan voi lisätä tarvittaessa voiteita joksikin aikaa. Tällä on merkitystä hankalissa lumiolosuhteissa, jolloin lumi meinaa tarrata kiinni suksiin. Suomupohja on heti voideltavan suksen jälkeen varmin ratkaisu, jos suksissa aiotaan välillä käyttää myös nousukarvoja.

Karvapohjaiset metsäsukset

Karva- eli skin-pohjaiset metsäsukset pitävät erinomaisesti kaikissa keleissä, niin pakkasella, plussalla kuin jopa veden peittämällä jäällä. Suksen pohjaan on jyrsitty ura, jossa karva on liimattuna. Upotetun karvan etuja on, että se voidaan karvan kuluessa melko helposti vaihtaa uuteen, jopa eri laatuiseen karvaan. Karvat voi myös askarrella itse, ja kuluneiden suomupohjasuksien elvyttämiseen karvojen asennuttaminen voi olla hyvä vaihtoehto.

Karvapohjaisia metsäsuksia valmistaa Järvinen, Peltonen ja Stumpy.

Karvapohjainen suksi on suomupohjia hiljaisempi kovalla hangella. Ainoastaan alamäessä voi kuulua heikkoa ujellusta karvasta. Suksen luisto väistämättä kärsii keskiosan skinistä, mutta pehmeällä hangella vaikutus on melko vähäinen. Kovalla jäljellä luistoero karvattomaan sukseen on suurempi. 

Jääkeleillä pitokarva häviää pidossa ainoastaan liisterille, mutta on tätä helpompi ratkaisu. Kääntöpuolena jäinen lumi kuluttaa karvaa nopeasti, etenkin alamäessä.

Useimmissa karvapohjaisissa metsäsuksissa on karva upotettu voideltavaan pohjaan. Tämä tuo sukseen säädeltävyyttä myös luiston ja lisäpidon osalta. Toisaalta huoltovapaaseen muovipohjaan upotettu karvapohja on helppohoitoisempi, sitä ei välttämättä tarvitse käsitellä mitenkään.

Upotettua pitokarvaa ei pidä sekoittaa nousukarvoihin, joilla saadaan aikaan jopa seinäpito. Pitokarva vastaa lähemmin suomupohjaisen suksen toimivuutta. Karvapohja pitää yleensä hieman paremmin kuin suomut sillä erotuksella, että pitoalue on karvoissa lyhempi. Tällä on merkitystä, jos ojennetaan suksea pitkälle esimerkiksi ojaa tai kumparetta ylittäessä. Kuoppaisella kelkkauralla lyhyt karva ei aina yllä kohoumaan lumessa, vaan suksen pitoalue jää ilmaan. Peltosella on lyhemmissä suksissa lyhempi 50 cm karva, pidemmissä suksissa pidempi 60 cm karva. Järvisen karva on kaikissa pituuksissa 38 cm.

Karvapohjaiset metsäsukset toimivat mallista riippumatta parhaiten, kun suksen side on asennettu 455-säännön mukaan. Tällöin karvalle saadaan helpommin siirrettyä enemmän painoa, kun pitokarva ulottuu koko jalan alle. Jos side on asennettu taemmas, jolloin vain päkiä on karvan päällä, on pito vaikeampi saada aikaiseksi, ja suksi lipsuu ellei suksea voimalla potkaista. Vaelluksella ei yleensä ole riittävästi voimia pitää yllä tehokasta hiihtotekniikkaa kovin pitkään.

Hankalilla nollan molemminpuoleisilla keleillä, jolloin lumi tarraa sukseen herkästi kiinni, on hyötyä pitokarvan voitelusta. Se voidaan tehdä jo kotona ennakoivasti, mutta maastossa on myös helppo hinkata karvaan pehmeää luistovoidetta, joka estää lumen tarrautumista karvaan. Pitokarvan päälle voidaan myös liimata nousukarvat, jos niistä on jo uutuuden nukka kulunut ja pitokarva on voideltu tarttumista ehkäisemään.

Metsäsuksien voitelu – kannattaako se opetella?

Voi kuulostaa nurinkuriselta, että voitelu kannattaa harjoitella vaikka on hankkimassa helppoja hoitovapaita suksia.

Pohjavoitelu eli parafinointi tai luistovoitelu on monesti myös ns. huoltovapailla suksenpohjilla jossain määrin tarpeen, estämään lumen tarraamista suksenpohjaan hankalissa olosuhteissa. Suomu- ja karvapohjissa koko suksen pohja voidaan käsitellä parafiinilla tai luistovoiteella (fluoriton). Tällöin menetetään hieman pitoa, mutta varmistetaan ettei lumi jämähdä kiinni suksen pohjaan esimerkiksi jos jään päälle on noussut vettä, tai keli on nollan asteen molemmin puolin.

Voitelu kannattaakin opetella, vaikkei sileäpohjaisia suksia hankkisikaan. Pitovoiteet toimivat aina myös varakeinona pidon aikaansaamiseen, jos ensisijainen tapa pettäisi tai ei riitä. Jos nousukarvoista irtoaa liimat, laaja-alainen pitopurkki voi pelastaa koko vaelluksen. Pehmeällä luistovoiteella taas voidaan maastossakin estää lumen jäätymistä pohjaan tai karvaan tarpeen mukaan. Jos käyttää nousukarvoja, ne on jo hyvä kyllästää voitein kotona.

Suksivoiteet jaetaan kahteen: luisto ja pito. Erähiihtäjälle usein pidon muodostaminen on tärkein seikka, sillä pehmeässä lumessa ei voida kiitää samalla lailla kuin teräshangilla eli “lentokelillä”. Hyvällä luistolla menoa myös umpisessa helpottaa silti melkoisesti, erityisesti rinkka selässä hiihtäessä.

Mikä pitopohja sopii minulle metsäsuksiin?

Jos haluat vaivattoman ja aina toimintavarman suksen, valitse suomupohjainen tai karvapohjainen metsäsuksi. Jos haluat varmemman pidon ja voit valita hiihtokelin, valitse puusuksi tai nanopohjasuksi. Mikäli haluat hyötyä suksen luistosta eniten ja jättää harrastukseen kehittymisen varaa, valitse sileäpohjainen suksi. Mikäli tiedät aina käyttäväsi nousukarvoja, ovat sileä pohja, nanopohja ja suomupohja parhaat ratkaisut. Karvapohja taas on helpoin kompromissi kautta olosuhdeskaalan, suomupohja edullisin.

Miten suksen malli vaikuttaa valintaan?

Jotta pitopohjan valinta metsäsuksiin ei olisi niin helppoa, myös suksen muu rakenne vaikuttaa pitopohjan toimivuuteen.

Suksen jalkavuus, eli paljonko tilaa suksen pohjan kaaren alle jää, auttaa pitämään pohjan irti lumen pinnasta liu’un aikana. Jalkavampi suksi yleensä laahaa vähemmän pitopohjaansa. On kuitenkin huomattava, että jalkavuus ei aina tarkoita jäykkyyttä. Suksen jäykkyysprofiili on kenties merkittävin ominaisuus joka vaikuttaa pitopohjan toimivuuteen. Jäykkyydessäkin on useita seikkoja, joita huomioida. Miten jäykkä jalkavuus on, miten tukeva suksi on pehmeässä lumessa kun suksi on suoraksi painetu lunta vasten, millainen suksen jäykkyysprofiili on eli onko kanta, kärki ja keskiosa eri jäykkyisiä, ja minkä verran. Tunturisuksissa on huomattavasti enemmän vaihtelua, mutta metsäsuksistakin löytyy merkittäviä eroja.

Esimerkiksi Ihme ja KSF Scout ovat molemmat hyvin jalkavia sekä jäykkiä suksia. Ne vaativat enemmän painoa, jotta suksen pitopohja osuu lumen pintaan. Tämän vuoksi KSF Scoutia ei kannata valita liian jäykäksi, eikä Ihme sovi aloittelijalle ja kevyemmän on syytä tilata vähemmän jäykkä pari. Stumpylla on helpompi saada pitoa kuin Scoutilla osin karvan vuoksi, mutta pääasiassa sen vuoksi että jalkavuus on matala ja suksi ei ole yhtä jäykkä.

Järvinen taas on jalkavampi kuin Peltonen, joten sen pitopohja raahaa hieman vähemmän kuin Peltosen. Toisaalta esimerkiksi Haghus ja muut edulliset mallit on jalan alta huomattavasti löysempiä kuin Peltonen, joten niiden pitopohja raahaa pahasti kovalla hangella. Toisaalta Haghus ja kumppanit on myös niin löysiä jalan alta, että ne taipuu ns. ”banaaniksi” pehmeässä hangessa, jolloin pitopohjalla on käänteisesti hankala saada pitoa aikaan. Sukselle painoa laittaessa suksi taipuu syvemmälle, jonka jälkeen pitopohja jää tähän kuoppaan ilmaan. Peltonen ja Järvinen puolestaan ovat hyvin tukevia syvässä hangessa, vaikka niiden jalkavuus onkin ”pehmeä”, koska ne ovat jäykempiä, siis tukevia koko pituudeltaan jalan alla.

Voideltava suksi ei ole aivan niin kranttu jäykkyyden osalta, sillä voidetta voidaan levittää siihen kohtaan suksea missä sitä tarvitaan. Nano- ja puupohjat ovat myös samasta syystä anteeksiantavampia, koska pitoa on koko pohjan matkalla. Nousukarvaa käytettäessä yleensä ei myöskään ole ihan niin justiinsa, onko suksi miten jäykkä tai löysä.

Järvisen karvapohjat on saman mittaiset joka pituudessa, mutta jäykkyys on mukautettu toimimaan joka mitan mukaan. Peltosessa lyhemmissä on lyhempi karva, pidemmissä pidempi karva. Toisaalta peltosen suomupohja on saman pituinen kaikissa mitoissa. Järvisellä taas lyhemmissä suksissa on lyhempi suomu, pidemmissä pidempi. Hienoisia eroja suksissa siis on sen osalta, mikä osuus pohjasta on pitoaluetta.

Pitoalueen pituuteen vaikuttaa myös ensisijaisesti hiihtäjän paino. Painavan käyttäjän kannattaa valita jäykempi suksi, kevyempi voi valita minkä vain suksen, kunhan ei ota liian jäykkää mallia. Käyttäjän paino vaikuttaa myös itse suksen pituuden valintaan, eli paljonko suksi kelluttaa. Siksi pitopohjaa ja suksimallia valitessa on syytä arvioida muidenkin suksen ominaisuuksien osalta kokonaisuutta.

Pitopohjien tulevaisuus – puolipitkät karvat metsäsuksiin?

Markkinoilla on nyt enemmän erilaisia pitopohjia ja pitoratkaisuja metsäsuksiin kuin koskaan ennen. Vaihtoehdoista löytyy siis varmasti jotain jokaiselle tälläkin hetkellä. Metsäsuksimalleja itsessään on enemmän kuin koskaan, joten valinnanvaraa on myös muiden ominaisuuksien osalta. Erilaisia siteitäkin on uskallettu alkaa laajemmin käyttämään metsäsuksissa, hakien mallia tunturisuksista monoineen.

Eri metsäsuksista löydät varmasti mielenkiintoista luettavaa Erän numero 2/2026 metsäsuksivertailusta. Hiihtokengän ja siteen harkintaan taas luettavaa löytyy Erän verkkojulkaisusta: Metsäsuksiin saapas vai mono?

Jännittävää on nähdä, mitä kehitys tuo tullessaan. Onnistutaanko nanopohjien takkalaongelma ratkomaan, tai löytyykö sellainen muovi johon hankalakaan lumi ei tartu ja jossa suomut ei kulu? Jatkuuko puisten metsäsuksien valmistus? Nostaako voitelu uudelleen päätään, vai onko karvapohjat lopullinen suunta pitopohjien osalta? 

Osapitkän, irrotettavan nousukarvan käsittely on tunturisuksista tuttu ja helppo keskitien ratkaisu, joka tuo suksiin riittävän pidon myös ahkionvetoon, mutta säilyttää paremman luiston. Ehkäpä myös metsäsuksissa nähdään joskus paikka osapitkille pitokarvoille? Tällaisen puolipitkän, esimerkiksi metrisen nousukarvan käsittely olisi nopeampaa kuin pitkän, kaksimetrisen nousukarvan taitteleminen. Samalla se säilyttäisi paremman luiston, tarjoten kuitenkin riittävän pidon myös pehmeässä hangessa ahkiota vetäessä. Lyhempi karva olisi helpompi pakata mukaan silloin kun sitä ei tarvitse. Tarttuvatko metsäsuksivalmistajat tähän ajatukseen, sen vain aika ja kysyntä näyttää. Omasta mielestäni tämä olisi helpoin ja järkevin seuraava kehitysaskel metsäsuksissa.

Mihin pitopohjaan sinä päädyit? Olisiko puolikas nousukarva kokeilun arvoinen juttu myös metsäsuksissa?