Peltonen Metsä Skin 270 cm – Karvapohjaiset metsäsukset

Tässä artikkelissa kerron kokemuksia Peltonen Metsä Skin -metsäsuksista 270 cm pituudessa. Vertailen karvapohjan ja suomupohjan eroja, pohdin pituuden valintaa ja valotan, millaisilla siteillä saa parhaan hiihtokokemuksen näillä suksilla. Mukana on myös kaksi kertomusta haastavista päiväretkistä Peltosen metsäsuksilla.

Metsäsuksia on nykyään markkinoilla pilvin pimein. On useampaa erilaista kotimaista mallia, on klassisia puusuksia ja sitten edullisempia markettimalleja. Rakenteita suksissa on monia, ja hintakategorioita useita. Kilpailijana myydään kyljessä lisäksi karvapohjaisia liukulumikenkiä. Miksi valitsisin siis karvapohjaisen metsäsuksen? Eikö se ole kömpelö?

Kysymyksiä mielessä pyöritellen, hankin Peltonen Metsä Skin -sukset hieman herätteenä, kun sain torista hankittua edullisesti poraamattoman parin suksia. Niihin ei siis ollut siteitä koskaan asennettu, ja sukset olivat vielä myyntinipussa. Tämä tapahtui aikaan, kun metsäsukset ja niiden valinta mietityttivät hyvin paljon. En ollut löytänyt mistään tietoa, miten suksen pituus, pohjaratkaisu, paino ja käyttötarkoitus vaikuttaa metsäsuksen tehokkuuteen. Halusin selvittää, mihin kohtaan skaalaa Peltonen Metsä Skin -malli ja 270 cm pitkä suksi asettuvat, ja kenelle ne parhaiten sopivat. Olen nyt valmis antamaan neuvoja Peltosen metsäsuksia harkitseville! Lue siis eteenpäin, ja herättele hoksottimiasi havainnoille. Kenties päädyt Peltoseen suksikaupoilla. 

Etsitkö tietoa, sopisiko metsäsuksi vai jokin toisenlainen eräsuksi paremmin käyttöösi? Lue myös artikkelini vaellussuksien valinnasta!

Peltonen Metsä Skin: Kotimaista laatua ja kestävä design

Peltosen metsäsukset valmistetaan Suomessa, ja ne ovat tyylikkäät ja kestävät erähiihtäjän luottotyöjuhdat. Suksessa on käytetty puurungon päällä CAP-rakennetta, joka tekee suksesta kevyemmän, kestävämmän ja nykyaikaisen olemukseltaan. Suksessa on sideauleella vanerivahvike, jotta siteet pysyvät suksessa luotettavammin kiinni. Pintakuvioinnissa on tekstilogojen lisäksi silmää miellyttävällä valkoisella pohjalla korkeuskäyräkuviointi. Peltosen metsäsuksia saa neljässä mitassa, 210, 230, 250 ja 270 cm.

Peltosen metsäsuksissa on kohtuullisen löysä kärki

Painaessa pohjat yhteen, suksen kärjet avautuvat

Metsäsuksia valitessa yksi tärkeimmistä seikoista on, miten suksen kärki on rakennettu. Kärki pelaa suurta roolia siinä, miten kevyttä suksella on upottavassa hangessa liikkua. Kärki uurtaa pintaa sivuilleen, tehden lumen pintaan uraa. Tällöin lumi ei raahaa nilkkaa vasten.

Peltosen metsäsuksien kärki jää hyväksi kakkoseksi Järvisen Lapponia-metsäsuksille, eli kärki ei ui hangen pinnalla aivan yhtä hyvin kuin todella joustavissa Lapponioissa. Kärki ei kuitenkaan ole yhtä jäykkä kuin muissa metsäsuksissa, mikä tekee Peltosista houkuttelevan vaihtoehdon kalliimmille Lapponioille. Kärki on kuitenkin kohtuullisen löysä, sekä kärjen nousemista edistämään sitä on jo esitaivutettu hieman ylöspäin pisimmissä mitoissa. Tämän huomaat, kun asetat sukset pohjat vastakkain.

Hieman Lapponiaa jäykemmästä kärjestä on myös hyötyä joissain tilanteissa, sillä se halkoo kovempaa hangen pintaa paremmin, sekä suksi pysyy suunnassaan paremmin kovalla hangella.

Suuntavakaus ja tasapaino

Peltonen Metsä on yksi suorimpia metsäsuksia. Eli suksen muoto ei kapene tai levene juurikaan kärkeä ja kantaa päin mentäessä. Suksi on näin ollen kovalla pohjalla suuntavakaampi. Suksen pohjassa on uurrettu olas, joka auttaa myös suksen pysymiseen suunnassa kovalla alustalla. Karvapohjamallissa olas katkeaa karvan kohdalta, minkä en ole huomannut suuntavakauteen vaikuttavan sillä karva ei juuri luista sivulle päin.

Lisäksi Peltonen Metsä Skin on tasapainoinen. Kun side asennetaan 455-säännön mukaan, suksi on lähes suorassa lumen pintaan nähden jos jalkaansa nostaa koukkuun ja suksi roikkuu vapaana. Tämä tarkoittaa, että sivuttainen askeltaminen ylä- tai alamäessä on helpompaa kuin takapainoisemmilla suksilla. Myös esteiden ylittäminen käy helpommin. 

Pitääkö karvapohja hyvin metsäsuksessa?

Peltonen Metsä Skin -suksessa on pito ratkaistu pohjaan upotetulla karvalla. Karva on 100% mohair-karvaa, joka on luisto-ominaisuuksiltaan muita materiaaleja parempi. Suksen pohjaan on uurrettu kolo, johon karva on liimattu. Karvaa ei saa irti maastossa, eli ei ole kyse pikakiinnityksestä jollainen joissain tunturisuksissa on. Jos karvan liimauksen irrottaa, on pohjassa siinä kohtaa kolo.

Pito ei ole yhtä hyvä kuin erillisissä päälleliimattavissa pitokarvoissa, mikä ei tietenkään yllätä. Karvapohja on joko 50 tai 60 cm pitkä, riippuen suksen pituudesta. 250 ja 270 cm pituisissa malleissa on pidempi karva. Karvan vaihtaminen yleensä vaatii liiman lämmittämistä jotta sen saa irti, mutta koska karva on kuitenkin irrotettavissa, vaellukselle kannattaa varata liimaa mukaan vahingon varalle, jos karva syystä tai toisesta lähtisi irtoamaan. Itselläni näin ei ole päässyt käymään, enkä toisaalta keneltäkään muultakaan ole kuullut tällaista tarinaa. Harva on karvojaan edes joutunut kulumisen vuoksi vaihtamaan.

Kun side on asennettu 455-säännöllä, tulee karvan jälkimmäinen puolisko jalan alle, ja loput jalan eteen. Näin saavutetaan kohtuullinen pito, sillä karvan päälle astutaan osittain. Karva on silti riittävän edessä, jotta pienten kumpareiden ja ojien ylittäminen on mahdollista ulottamalla etummaisen suksen karva-aluetta esteen yli. Pitoalue ei karva-mallissa kuitenkaan ole yhtä pitkä kuin suomupohjaisissa metsäsuksissa. Pitoa on hieman enemmän, mutta se on jakautunut lyhemmälle alueelle karvapohjissa. Tietyissä tilanteissa siis pitoa voi olla vähemmän kuin suomupohjalla, mutta yleensä enemmän.

Jos suksen side on asennettu taemmas, esimerkiksi kärkirauta painopisteeseen, pito on Peltonen Metsä Skin -suksilla huomattavasti huonompi. Olen todistanut näkyä useammalla hiihtovaelluksella vierestä. Silloin suksea joutuu käyttämään kuten latusuksea, eli pitoalueelle on saatava painoa potkaisemalla. Ahkiota vetäessä tai umpihangessa tämä ei tietenkään toimi, vaan suksella suditaan melkoisesti.

Onko Peltonen Metsä Skin hoitovapaa?

Karvapohjamallissa on se erikoisuus, että Peltonen on valinnut pohjan materiaaliksi muutoin voideltavan pohjan. Tästä on sekä hyötyä että haittaa. Hyötynä on se, että toisin kuin muovipohjassa, suksen pohjaa voi voidella pito- tai luistovoiteella tarpeen mukaan. Jos käsittelyä ei tee, suksi nappaa pohjaan kiinni kosteaa lunta jos lähestytään nollakeliä. Käytännössä siis pohjaan joutuu sulattamaan joko parafiinia tai luistovoidetta, tai käyttämään pitovoiteita pohjana. Parafiinilla pito on parempi kuin luistovoiteella, ja se estää yhtä lailla jäätymistä. Suksi ei siis ole aivan huoltovapaa, kuten suomupohjainen malli on.

Parafiinia, glop stopperia tai luistovoidetta kannattaa myös sulattaa karva-alueelle, sillä se ehkäisee karvan kulumista, jäätymistä, sekä mahdollistaa pitkien päälleliimattavien karvojen käytön pohjan oman karvan päällä. Ennen voitelua suksi ja karva kannattaa ajaa sisään, jotta voidepala tai sulatusrauta ei jää täyteen nöyhtää. Voit myös käyttää erilaisia karvankyllästysaineita, mutta olen kokenut kuumavoitelun huomattavasti pitkäikäisemmäksi ratkaisuksi.

Voideltavasta pohjasta on se haitta, että se tekee suksesta muovipohjaista Metsä Step -mallia painavamman. Ero on joitain satoja grammoja per suksi mallien välillä. Peltonen Metsä Skin 270 cm on painavin kokeilemani metsäsuksi, jääden lähes tasoihin 300-senttisen Järvinen Lapponian kanssa. Koska näin pitkissä metsäsuksissa on jonkin verran toleranssia painon suhteen valmistusmateriaalien vuoksi, asetan sukset jaetulle painavimmalle sijalle. Peltosen pohja on toisaalta huomattavasti Järvistä paksumpi, joten siinä on enemmän kulutuspintaa. 

Luistaako karvapohjainen metsäsuksi?

Kumpikin, voideltava ja suomupohjainen malli luistaa suunnilleen yhtä hyvin, paitsi voitelemattomana Metsä Skin on pitävämpi ja myös raskaampi hiihtää. Painoero vaikuttaa myös jonkin verran hiihtokokemukseen. Täysin voideltavan mallin Peltonen on ilmeisesti lopettanut, joten karvan kanssa yhdistelmä ei saavuta maksimaalista luistoa. On siis preferenssikysymys, haluaako hiljaisemmat karvat, vai kovalla lumella äänekkäämmät suomupohjat. Pääasiassahan metsäsuksella hiihdetään pehmeässä hangessa. Karva on suomupohjaa hieman alttiimpi keräämään lunta, joten käsittely kannattaa.

Karvan upottamisesta pohjaan on se hyöty suomuihin nähden, että karvan voi tarvittaessa vaihtaa, kun taas suomuja ei oikein voi palauttaa kuntoon kun ne lopulta kuluvat pyöreiksi. Näin ollen näistä kahdesta mallista karvapohja sopii paremmin käyttöösi, mikäli epäilet hiihtäväsi myös kovalla tai vaihtelevalla lumella. Jäisellä pinnalla karva antaa pitoa, kun suomu ei.

Siteet ja monot metsäsuksiin

Asensin suksiin Rottefella NNN-BC Manual-siteet. Olen pitkään jo pitänyt perinteisiä eräsiteitä käyttööni sopimattomina. Haluan paremman kontrollin sukseen, erityisesti kun on kyse pitkästä suksesta. Hiihtäminen on myös vähemmän kuluttavaa tukevalla BC-monolla, kuin lörpömmällä saappaalla vaappuminen. Ns. ’Kuusamolaiset’ eräsiteet on kehitetty sotilaskäyttöön, jossa kustannustehokkuus, ylimääräinen kestävyys, helppohuoltoisuus sekä nopea kiinnittäminen ja irrottaminen painavat enemmän vaakakupissa. Siviilivaeltajalle on saatavilla parempia vaihtoehtoja.

Siteet asensin tuttuun tapaan 455-säännön mukaan, jolla saavutetaan maksimaalinen kantavuus sukselle. Suksen perä ei uppoa herkästi upottavien kerrosten läpi, sekä pitopohjasta saa enemmän hyötyä kun painopiste on edempänä. NNN-BC siteeseen kannattaa pitkän metsäsuksen osalta harkita myös jäykempää, punaista kärkikumia. Se parantaa hieman kontrollia ja tekee suksesta nostettaessa tasapainoisemman.

Peltonen Metsä Skin suksien pituus

Peltosen Metsä Skin ja Step -eräsuksia saa neljässä mitassa: 210, 230, 250 ja 270 senttimetriä. Valittavana on muovipohjat suomukuvioinnilla (Metsä Step-malli) ja voideltava karvapohja (Metsä Skin-malli). Sukset ovat 70 milliä leveät, joka on metsäsuksilla standardi. Lähtökohtaisesti suosittelen vähintään 250 cm pitkää metsäsuksea suurimmalle osalle käyttäjistä. 

270 cm on Peltosen pisin suksimitta. Tätä pidempiä löytyy käytännössä vain Järviseltä (280 ja 300 cm) sekä puusuksien valmistajilta Ylöseltä ja Vilmingolta. Oikeasti Peltosen suksella on 266 cm mittaa. Pituus on kohtuullisen hyvä kompromissi, sillä suksi mahtuu vielä ihan hyvin suhteellisen pieneenkin autoon, kun suksen kärki työnnetään apukuskin jalkotilaan ja perä kohti takalasia kuskin takana. 280 tai 300 cm pitkällä suksella tulisi jo hankalampaa tämän osalta. Peltonen on myös kestävämpi ratkaisu kuin esimerkiksi Lapponiat 280 ja 300 mitassa, sillä suksen CAP-rakenne suojaa suksen sivuja hyvin. Pidemmissä Lapponioissa sivujen maalit tuppaa rapisemaan irti. Tietenkään kelluttavuudessa 270 pitkä suksi ei yhtä hyvin pärjää, mutta toisaalta ero ei ole älyttömän suuri.

Käytännön kokemuksia Peltonen Metsä Skin 270 cm metsäsuksista 

Tietysti, lähdin koettamaan suksia myös ylös tunturiin. En purematta niele, tai testaamatta usko, että pitkää metsäsuksea ei voi ohjata, tai että sen käyttöalue on ainoastaan suoselänteillä ja harvassa metsämaisemassa. Käytin talvena 2022-23 hyvin paljon aikaa Ylläksen maastoissa testaillen eri metsäsuksia. Peltonen Metsä Skinit saatuani, vertailin niitä eri lumiolosuhteissa, lämpötiloissa ja maastoissa muihin malleihin, lähinnä 250 pitkiin karhuihin ja 280 pitkiin Järvisiin. 280 pitkillä en enää tunturiin kohtuudella päässyt. Kuinka olisi 270 pitkän suksen laita? Olen itse 70 kg-painoinen ja 182 cm pitkä kaveri, ja sukset kelluttivat minua riittävästi melkein lumessa kuin lumessa. Kelluttavuudessa on varaa painavammallekin hiihtäjälle, sillä kyseessä on Peltosen pisin malli. 

270 cm pitkät karvapohjasukset tarjosivat riittävän pidon sellaisenaan. Verrattuna ⅔ pitkiin nousukarvoihin, pito ei tietenkään ollut vastaava. Jouduin valikoimaan hiihtolinjani loivemmiksi niin ylä- kuin alamäkeenkin. Pelkkä pohjaan upotettu karva käy pidon puolesta ahkion vetäjälle lähinnä tasamaastoon. Pitovoiteilla saa aikaan paremman pidon joka käy myös ahkion vetoon, mutta se vaatii hieman paneutumista voiteluun ja halukkuutta tarvittaessa vaihtaa voiteesta toiseen. Rinkan kanssa, tai ilman lisäpainoa hiihtäessä karvapohja tarjosi pelkällä parafiinilla voideltuna kohtuullisen luiston sekä hyvän pidon. Kiipesin kokeilumielessä myös kahdelle eri tunturille karvapohjien varassa. Ohjattavuus oli hitusen, kenties ratkaisevan verran parempi kuin yhtään pidemmällä suksella.

Sukseksi kannattaa yleensä valita itselleen oman tarkoituksen salliva, mahdollisimman pitkä mitta tai erikoistapauksissa lyhempi malli. Ahkionvetoon ja vaihtelevampaan maastoon kannattaa harkita joko pitovoideltavaa Skin-mallia, tai erillisiä päälleliimattavia pitokarvoja.

Umpihangessa Äkäskerolle

Ensimmäinen tunturitestini suuntautui Äkäskerolle. Lähdin tien varren levikkeeltä seuraamaan tunturin viertä, loivasti nousten kohti lakea. Pehmeän lumen ansiosta kykenin seikkailemaan jyrkälläkin metsäisellä rinteellä, valumatta sivuluisua alas. Koin nousun kohtuullisen rentona, vaikka verrattuna suoraan reittiin ylös matkaa tulikin moninkertaisesti. Tunturin päällä pääsin hiihtämään lähes tasamaalla loivaa nousua. Join huipun juurella kahvit ja söin hieman evästä, kunnes auringon laskiessa lähdin kokeilemaan pärjäämistäni paluumatkalla. Huvituksekseni alas hiihtäessäni kohtasin lumikenkäilevän kaverin, jolla kulki lumilauta selässä. Hänellä oli sama ajatus hakea pienet iltalaskut, toki tiukempia ja jyrkempiä linjoja pitkin. Ehkä hieman ihmeissään katsoi pitkillä lankuilla liu’uttelevaa hiihtäjää.

Alamäkeen lähdin käytännössä pitkälti samoja jälkiä pitkin. Välillä jos valmiissa urassa meinasi vauhti nousta liian suureksi, käänsin askeltamalla suunnan ylärinteeseen nostamalla toisen suksen ulos urasta. Näin vauhti hidastui kohtuulliseksi. Kerran tein äkkipysähdyksen, kun muistin liian myöhään että tein lyhyellä jyrkällä pätkällä siksakkia ylös. Äkkijarrutus meni hyvin suuntaamalla kummankin suksen kärjet vähän aggressiivisemmin ylämäkeen. Käytännössä ohjaaminen tapahtuu askeltamalla. Peltonen Metsä on suora suksi, eli kantille kääntämällä ei juuri tapahdu kääntymistä muuten kuin mitä kärki tahtoo ohjata.

Paluumatkalla valitsin viimeisen reittini suon halki. Halusin kokeilla, eroaisiko umpihangen hiihtokokemus jollain tavoin. Ylöspäin olin osittain seurannut lumikenkäilijöiden jälkiä, ja vanhoja hiihtouria. Riemastuksekseni huomasin, että syvässä hangessa kärjet pysyivät hyvin pinnalla ja matkanteko oli kohtuullisen nopeaa. Se tosin on sanottava, että lunta oli tähän aikaan noin 55 senttiä ja puolessa välissä lumipakkaa suksia kantava kerros. Pakkasmittari sanoi alhaalla -25 astetta, ylhäällä tunturissa vain -15. Alempana lumi jarrutti matkaa hieman enemmän, kuten pakkaslumelle onkin tyypillistä.

Metsäsuksilla Kukastunturiin

Toisen tunturitestini tein lähempänä Kukastunturiin. Mukana oli jälleen vain pikkureppu jossa eväät, termari, lapio ja taukovaatteet. Lähdin matkaan taas kerran auringonlaskua tavoitellen. Olin aiemmin noussut Kukastunturiin yleisintä reittiä pitkin, missä nousu on hyvin jyrkkä. Tiesin, ettei näillä suksilla kannattaisi lähteä siitä kohdin, sillä siksakkaamista joutuisi tekemään enemmän. Lähdin ensin kaartamaan loivemmin tunturinviertä myöten ylöspäin, kunnes tein ensimmäisen käännöksen takaisin kohti reittiä. Tulin ihan hyvään kohtaan pienelle tasanteelle, josta olisi enää viimeinen jyrkempi kohta ylös asti. Tein nopeamman ratkaisun ja nappasin sukset kainaloon, kävelin tampattua uraa jyrkimmän kohdan yli ja lähdin sen jälkeen taas loivemmin, nyt tuulenpiiskaamaa lunta myöten kiertämään lakea kohti. Huomasin, että sivurinteessä pito oli nyt hieman huonompi kovemman lumen vuoksi. Kun suksea joutui kallistamaan enemmän kantilleen, karvasta osa ei koskenut lumen pintaan. Käänsin varovasti suksenkärjet tunturinlakea kohti, ja yllätyksekseni huomasin suksien kiipeävän näin paremmin hieman jyrkempää nousukulmaa, kuin mitä olin traversannut sivurinteessä.

Huipulla odotti kauniit näkymät ja ihmispaljous. Paikalle oli tulossa ilmeisesti ryhmä ulkomaisia turisteja opastetusti. Lopulta paikalla oli useampikin ryhmä, ja ihmismeri oli oikeastaan valtava, melkein satapäinen. Jos olisin tiennyt tästä, olisin ehkä suunnannut toiselle huipulle. No, aiheutti tilanne hauskoja kohtaamisia. Pystytin sukset taukoni ajaksi tunturin huipun läheisyyteen, kaivoin kuopan johon istua nauttimaan eväitäni. Pitkiä suksia ihmeteltiin ihan olan takaa. Osalle lumikenkäilijöitä tuntui tulevan kevyessä viimassa äkkiä kiire takaisin alas, kun kuvat oli otettu. Jäin kuoppaani siemailemaan teetä, seuranani kourallinen sitkeimpiä ja paremmin pukeutuneita viikonlopputuristeja.

Kruisaillen alas Kukastunturista

Tarpeeksi taukoilusta saatuani ja auringon laskettua, pakkasin kimpsut ja kampsut sekä asetin sukset maahan, klipsautin siteet kiinni. Olisi aika kokeilla, miten jyrkkää mäkeä näin pitkällä suksella kehtaisi laskea. Siinä missä Äkäskerolla lumi oli upottavaa, täällä pääsisin kokeilemaan myös kantavaa hankea. Kovalla pohjalla onnistuikin hieman vaivaa nähden laskea auraustyyliin. Pinnanmuotojen pompuista tosin sukset meinasivat vauhdikkaammassa menossa mennä ristiin. Päätin, että tekisin loivempia laskuja siksak-tyyliin. Laskisin kaaressa rinnettä alas, kunnes kääntäisin sukset rinnekulmaan nähden poikittain ja tekisin lapinkäännökset paikallani.

Aivan jyrkimmän rinteen osalta niin teinkin. Puolivälin paikkeilla aloin sooloilemaan ja etsimään eri reittiä takaisin. Löysin riittävän jyrkän kelkkauran, jolla vauhti pysyi yllä mukavaa tahtia, hieman mutkitellen. Lopussa rinne jyrkkeni niin paljon, että päätin kokeilla onneani mieluummin umpihangessa, sillä pomppuisella kelkkauralla oli liikaa pieniä kuoppia joihin saattaisin joko katkaista sukseni tai ainakin tökätä kärkeni, jolloin se olisi menoa. Otin vauhtia ja siirryin umpihankeen. 

Seurasi oikea yllätys, mitä ihmettä! Suksi kelluikin aivan hangen pinnalla, ja vauhti senkuin kasvoi! Huusin riemuissani ja hyvä että huusinkin, sillä mutkan takana talsi porukka aiemmin tapaamiani lumikenkäilijöitä. Suhahdin ohi ennätysvauhtia ja koetin väistellä puita. Ohjaaminen onnistui suksen kärkiä nostelemalla tiuhaan tahtiin. Vaikka lasken tunturissa myös keveillä telemark-välineillä, oli nämä nopeimmat vauhdit joita koskaan olen saavuttanut. Yleensä loppupäässä lumirajan alla lumi on jo sen verran upottavaa, että se hidastaa laskusuksien vauhtia. Pitkällä, kapealla ja kelluttavalla suksella taas vauhti senkuin kasvoi. 

Metsäsuksi ei ole parhaimmillaan tunturissa, mutta…

Vaikka jälkikäteen ajatellen onkin hieman kyseenalaista, erityisesti jos olisi hiihtovaelluksella, laskea näin hankalasti kontrolloitavalla suksella kovaa vauhtia, on tämä jäänyt mieleeni yhtenä huikeimmista hiihtokokemuksistani. En siis voi suositella näin tekemään, mutta jos olet hurjapää ja kokenut jo kaiken muun, niin sen kuin pisimmät mahdolliset metsäsukset jalkaan ja tunturista syöksylaskua alas avoimessa maastossa. Et sitten kuullut ideaa minulta. Avotunturin tuulenpiiskaamalla lumella suksi ei suoraan laskettaessa ole moksiskaan pienistä pinnanmuodoista, siinä missä lyhemmät sukset sinkoilee sinne tänne. Alempana upottavassa lumessa kruisaa mennen tullen muiden laskijoiden ohi.

Onko tällä metsäsuksien varsinaisen käyttötarkoituksen kannalta suurta merkitystä? Ei varmaan, mutta ainakin tuli kokeiltua kuinka sukset kiipeävät erilaisissa tilanteissa, ja testattua rajoja mihin asti metsäsuksia voi puskea, jos side ja mono on tukevampi. Eräsiteillä ja kumisaappailla muistan hyvin vahvasti reserviläistapahtumista, kuinka edes 220 cm pitkällä suksella ei meinannut mitenkään pysyä pystyssä edes loivassa mäessä.

Yhteenveto: Peltonen Metsä on hyvä ostos

Peltosen vahvuudeksi voidaan laskea kenties paras hinta-laatu -suhde. Kyseessä on kotimainen suksi, joka on rakennettu kestäväksi. Suomupohjalla päästään keveimpään 270 cm pitkään suksimalliin, karvapohjalla taas pitkäikäiseen umpihangen uurtajaan. Suksi on kohtuullisen jäykkä, sen kärjet ovat kohtuu joustavat sekä suksi on suoran mallinen tarjoten suuntavakautta. 

Kokonaisuutta ajatellen tuplahinta kiinavalmisteisiin lörppöihin, painaviin ja huonolaatuisiin halpissuksiin on kannattava, jos kukkaron nyörit siihen joustaa. Kalleimpaan Järviseen taas ei välttämättä tarvitse rahojaan laittaa, sillä Peltoset toimii oikein hyvin, ja karvapohjamallissa pitoa on enemmän kuin Järvisen lyhemmillä karvapohjilla. Kun kotimaisella suksella käyttöikää saa parhaillaan puoli vuosisataa ellei enemmän, tuppaa hinnaltaan edullisemmat vaihtoehdot jäämään kakkoseksi kokonaiskustannuksissa. Siinä missä metsäsuksella pääsee kruisailemaan lumen pintaa, liukulumikengillä kahlataan polviin saakka. Kunnon metsäsuksi soveltuu paremmin talvivaellukselle.

Peltonen Metsä Skin maksaa kirjoitushetkellä noin 320-360 € pari, ja suomupohjainen Metsä Step n. 230-270 € parilta. Verrokkina kalliimmat Järviset 340-440 € ja KSF Scout alkaen 450 €. Hinnat voivat vaihdella, joten etsi ostohetkellä itsellesi paras hinta/liike. Pitkien suksien lähettäminen maksaa jonkin verran, joten netin halvin hinta ei välttämättä peittoa paikallista liikettäsi. Tarkista myös käytettyjen suksien markkinat.

Suksen lisäksi laadukkaaseen siteeseen ja hiihtokenkään kannattaa panostaa.

Peltonen Metsä -mallit ovat kirjoitushetken aikaan paras ostos, mikäli et tarvitse 270 senttiä pidempää suksea, tai haluat tyylikkään ja kestävän, kotimaisen suksen.

Onko sinulla Peltosen metsäsukset? Kommentoi kokemuksistasi alle!

5 ajatusta aiheesta “Peltonen Metsä Skin 270 cm – Karvapohjaiset metsäsukset”

  1. Kerrankin hyvä ja perusteltu kertomus suksesta. Aloitteleville hiihtovaeltajille kaiken tuon selvittäminen on melkoinen savotta, jos ei ole kokemusta eri suksista.
    Peltosen suomupohjasta puhutaan, että ovat huoltovapaat, mutta voiko/kannattaako niitä voidella kuten näitä skini malleja? Pysyykö valkopohjaisessa pohjassa mikään voide ja kestääkö se edes kuumavoitelua. Entä jos käyttää pikavoiteita pysyykö se senkään vertaa. Sekä onko voiteella mahdollista pilata nousukarvojen liimapinnat, jos/kun käyttää 2/3 pitkiä karvoja, kuten Colltexin Mix.

    1. Teemu Hartikainen

      En ole Peltosen Step-mallin kanssa kokenut tarvetta voiteluille, enkä ole varma pysyisikö pohjissa voiteet kiinni. Kokemukseni muovipohjista on, että niitä ei kannata liian lähelle lämmönlähdettä viedä, kertaalleen olen nuotiolla jääköntsää karvoista sulatellessa onnistunut irrottamaan suksen pohjan kantilta

      Luistovoiteilla pilaa karvojen liiman jos voiteessa on fluoria. Pitovoiteista sininen on pehmein jonka päälle kannattaa karvaa liimata.

      Silikoneja jne ei kannata käyttää jos karvan laittaa päälle. Epäilisin, että sama koskee pikavoiteita. Riittävän monta kertaa olen nähnyt pikavoitelijoiden karvojen lähtevän irti, mutta itse en ole viitsinyt kokeilla.

      Colltexin mix on kyllä ollut aika ylivoimainen suosikki karvoiksi.

      1. Kiitos vastauksesta. Tein viikonlopun vaellusta varten testauksen pelkällä Rexin fluorittomalla sinisellä pikavoiteella. Karva pysyi koko hiihtovaelluspäivän hyvin kiinni suksessa, mutta kotiin päästyä seuraavana päivänä karvat olivat osittain irronneet itsestään. Päätin nyt vielä testata niin että käsittelen pohjan ensiksi Rexin Cleanerilla (fluoriton), joka tekee kovan ensimmäisen pinnan sukseen, johon voiteiden pitäisi tarttua paremmin. Siihen laitan päälle Rexin kovinta luistovoidetta G41 (fluoriton). Karvojen liimapintaa aktivoin uudelleen raudalla lämmittämällä ja tuntui että niissä pito palautui. Eli katsotaan pysyykö noilla keinoilla karvat paremmin vai kannattaako Metsä Step suksissa hylätä voitelut kokonaan.
        Ja tsemppiä Norjan valloitukseen.

  2. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Hankin itselleni 250 senttiset skineillä, koska ne menee kivasti vielä pakettiauton lattialle.

    Metsäsuksilla en olekaan vuosiin hiihtänyt ja olen niitä kyllä pitkään haaveillut. Nyt kun tulee tehtyä useampia hiihtovaelluksia tammi-helmikuussa, niin varmasti toimii minullakin.

    Pitää vielä tuo voitelu keksiä, laittaako pitoa koko suksen pituudelta? Olisi noita latusuksien voiteita kotona.

    Mutta tosiaan inspiroidun näihin sen jälkeen, kun vängättiin Facebookissa, eli kiitos sinulle. Lähden tässä vielä yhdelle hiihtovaellukselle ja nyt tietty keli suosii enempi liukulumikenkää, mutta pakko saada nämä testiin.

    1. Teemu Hartikainen

      Tammi-helmikuun reissuille selkeänä valintana joko luistovoitelu pohjaan, tai sitten kova pitovoide niin kylmään keliin kuin mahdollista (Swix Polar). Karvalle ei tuohon aikaan tarvitse välttämättä tehdä mitään, ainakaan alkuun. Paitsi jos sattuu ne plussakelit.

      Jos on aikomus kulkea tasaista maastoa niin luistosta enemmän hyötyä. Jos taas enemmän korkeusvaihtelua niin sitten pitoa. Jos on aikomus pärjätä ilman erillisiä pitkiä karvoja ahkion kanssa, niin pito on selkeä valinta. Rinkan kanssa voi pärjätä lähes kaikissa tilanteissa luistollakin.

      Toi Polar on kyllä ihan ihmevoide, en oo huomannu sillä mitään negatiivista ominaisuutta vaikka hiihtäisi reilusti plussan puolella. Toimii luistovoiteena sillon kun ei oo niin kylmä että se pitäisi. Ei toki kelin mukaiselle luistolle pärjää. Mutta siihen saa helposti sitten hinkattua päälle pehmemämpää voidetta jos on tarvis, tarttuu hyvin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *