Löysin arkistojani läpi käydessä varmuuskopion vanhasta blogijulkaisustani, vuonna 2018 UKK-reitillä tekemästäni 1000 kilometrin vaelluksesta. Oikeastaan löysin niitä kaksi, tämä on niistä toinen ja kertoo UKK-reitin läpivaelluksella käyttämistäni vaellusvarusteista. UKK-reitti oli ensimmäinen pitkä vaellukseni, jolle kasasin mukaani ensimmäisen ultrakevyen varustelistan. Tästä varustesetistä on tultu jonkun verran eteenpäin tähän päivään mennessä, mutta ajatukset, opit ja valinnat ovat mielestäni mielenkiintoisia havaintoja täynnä. Kevyen varustelistan kasasin 2018 käytännössä lähes nollakokemuksella, joten mielestäni se toimii hyvänä esimerkkinä siitä, että pienellä selvitystyöllä voi olla suuri vaikutus vaellusvarusteita valitessa. Tätä ennen olin tehnyt vain joidenkin kymmenien kilometrien pituisia retkiä, lähinnä satunnaisilla varusteilla joita löytyi kotoa jo valmiiksi partioharrastuksen vuoksi. Pakkaus painoi aiemmin melkoisesti. Nyt aloittelevan kevytretkeilijän kevyt varustelista ja sen sisältö painoi pitkällä vaelluksella vain 6,8 kiloa ilman ruokaa ja polttoainetta.
Täydellinen varustelista löytyy julkaisun lopusta. Kirjoitin 2019 vaelluksen jälkeen muutamasta varusteesta tarkemmin, ja toin esiin ajatuksiani siitä, mikä toimi, ja mikä ei toiminut. Selkeyden vuoksi olen muuttanut hieman artikkelin kirjoitusasua, ja lisännyt joitain tarkentavia huomioita jälkikäteen. Lisäksi olen nostanut muutaman lisähuomion tästä varustuksesta, mitkä erityisesti ovat jääneet mieleen takavuosien vaellukselta. Tervetuloa lukemaan, millainen aloittelijan ensimmäinen kevyt varustelista oli UKK-reitillä!
Artikkelin alkuperäinen julkaisupäivä 24.6.2019
Varustelista ja pohdintoja – UKK-reitti 2018
”Tärkein varuste on varuste, joka on mukana”. Tämä miete on kulkenut mukanani koko ”vaellusurani” ajan. Nuorempana tämä tarkoitti, että partioleirille ja retkelle lähti mukaan lähes koko huoneen irtaimisto, millä mahdollisimman normaali arkielämä mahdollistui myös luonnossa. Niin kuin kaikki muukin, myös tämän lauseen sisältö avautui vasta myöhemmin, aivan eri tavalla. Siinä missä mukana oleva varuste on tärkeä, on ihan yhtä tärkeää harkita, mitä oikein ottaakaan mukaan, ja voisiko ilman joitain varusteita pärjätä. Tärkeintä onkin, että mukana on tarkkaan harkitut varusteet.
Haluan kokemani perusteella ensi alkuun nostaa esiin tärkeän huomion: Kevein ja mieltä sekä reppua eniten keventävä varuste on tietotaito. Perehtymällä etukäteen alueeseen ja reitteihin, painamalla kartat mieleensä suurpiirteisesti pääsee jo pitkälle varautumisessa. Lisää tähän suunnistustaidot, niin GPS-laitteen voikin jo jättää pakkauslistan ulkopuolelle. Ensiapupakki keventyy kun tietää, että huiviahan voi yhtälailla tarvittaessa käyttää sidoksen taitteluun, eikä erillisiä kolmioliinoja tarvitse kantaa mukana – saati että murtumat kovin yleisiä vaelluksilla muutenkaan olisi. Sen mitä kantaa korvien välissä, ei tarvitse kantaa selässä. Tälle vaellukselle varauduin kuitenkin tavallista lyhyttä retkeä tuhdimmalla ensiapupakkauksella, sillä tiesin todennäköisesti kohtaavani enemmän jalkavaivoja. Vaelluksen alussa mukanani olikin muun muassa tennispallo jalkojen hieromiseen.
Kevytretkeily tutuksi
”Miksi keventää rinkkaa? Sehän on kallista, vaivalloista ja kevyet varusteet hajoaa heti?”
Kyllä teltta pitää voida katapultilla ampua ja rinkkaa raahata auton perässä! Näin meille kotimaisista varusteista koetetaan kertoa. Paitsi että ei siinä ole mitään tolkkua. Ellet ole suorittamassa varusmiespalvelusta tai jostain muusta kumman syystä pidä päälläsi kurkkusalaatinvihreää univormua, ei ole mitään estettä vaihtaa kevyempään varustukseen – sen kun saa tehdä, eikä tarvitse miettiä infrapunaheijastuksia tai oikeanlaista maastokuviota, saati idiootinvarmaa kestävyyttä. Se ei tarkoita, ettei varusteet kestäisi.
Kevyt varustelista voi jopa olla edullisempi kuin siviili- ja etenkin sotilaskäyttöön tehdyt kamppeet. Esimerkiksi rinkkani maksoi posteineen 189e, kun taas verrokkina Fjällrävenin suosittu Kajka-rinkka, jota myydään yli kolmella sadalla eurolla. Olin vähällä päätyä kyseiseen rinkkaan, mutta onnekseni kohtasin kevytretkeilyn juuri ennen vaellustani. En ollut ehtinyt vielä tekemään suuria varustehankintoja. Pelkkä tyhjä rinkka olisi painanut saman verran, kuin kaikki majoitusvarusteeni.
Kevyesti Kairassa- blogissa Ossi Määttä kirjoittaa hyvinkin kattavasti syistä siirtyä kevyempään varustukseen, joten en koe tarvetta jatkaa siitä aiheesta tässä yhteydessä tarkemmin. Mennään seuraavaksi itse asiaan, eli ajatuksiin joita kevyet varusteet pitkällä vaelluksella herättivät.
Vaelluskenkänä polkujuoksulenkkari
Monessa eri blogitekstissä esitetään ainakin jollain asteella tutkittua tietoa, että paino kengässä vastaa moninkertaista painoa joka kannetaan rinkassa. Valikoin tämän perusteella jalkaani suositut Altran polkujuoksulenkkarit. Lisäksi yksi syy nolladroppisen kengän valitsemiseen oli armeijassa jalkojani vaivannut penikkatauti. Nolladropin myötä vaivat käytännössä täysin katosivat, kun jalkaterää ei täytynyt pidellä korkeammalla kuin kantaa. Mitä en ymmärtänyt, on että kenkiä olisi kannattanut jo pitää jalassa pari viikkoa ennen reissua, sillä akillesjänteeni eivät olleet tottuneet uuteen, venytettyyn asentoon. Kengät itsessään toimivat erinomaisesti, sillä rakkoja ei ainakaan kenkien vuoksi ilmennyt, ja kengät kestivät koko 1000 kilometriä pitkän vaelluksen läpi. Jatkossa harkitsen myös suosittuja ”trail gaitereita”, jotta roskaa ei mene matalaan kenkään niin herkästi.
Kevyt ja edullinen teltta: 3F UL Gear LanShan 2
Kannoin mukanani kiinankopiota suositusta Zpacks Duplex -harjateltasta. Toisin kuin aidon Duplexin dyneema, tämän telttani kangas on silikonisoitua nylonia, mikä tarkoittaa että se venyy hieman kostuessaan ja imaisee myös kosteutta itseensä. Polyuretaanipinnoitteen ansiosta saumat oli teltassa teipattu sisäpuolelta, joten se piti vettä hyvin. Toisaalta tällä vaelluksella kävi niin hassusti, etten kertaakaan pystyttänyt telttaa. Käytin sitä kertaalleen maavaatteena, ja jonkun kerran sisusta hyttyssuojana. Kaikki muut yöt nukuin laavuilla ja muissa rakenteissa.
Kannoin teltan kuitenkin koko matkan mukanani, vaikka jaksoin aina kulkea seuraavalle laavulle, kodalle tai autiotuvalle. Oliko teltta tarpeellinen? Ei varsinaisesti. Lähtisinkö ilman majoitetta uudelleen tälle reitille? En välttämättä. UKK-reittiä jälkikäteen ajatellen, syksyllä ottaisin mukaani vaellukselle vain tarpin, jonka saa tarvittaessa vaikka vaellussauvojen varaan pystytettyä sateensuojaksi. Kesällä harkitsisin hyttysverkkoa vakavasti. Lähdin matkaan elokuun puolivälissä, jolloin ötökkää oli jo huomattavan vähän. Tällä vaelluksella olisin voinut vaihtaa sisäteltan maavaatteeseen, ja säästää näin vajaan kolmanneksen teltan kokonaispainosta. Sisäteltta kuitenkin oli hyvä olla varalla, mikäli itikoita olisi ollutkin enemmän. Kilon painoista telttaa ei huomannut repussa lisäpainona, mikä oli sen suurin etu pitkällä vaelluksellani. Se oli kuitenkin aina hätävarana.
Painoa teltalla kiiloineen ja säilytyspusseineen oli kuivana 1160 grammaa. Tähän on huomioitava, että vaihdoin teltan mukana tulleet kiilat itse tekemiini 6g/kpl (yht. 8kpl) painaviin hiilikuitukiiloihin. Alunperin mukana tulleet Y-malliset kiilat painoivat 10g/kpl ja olivat vaikeita painettavia kovaan maahan. Myös teltan suojapussi sai kyytiä. Sillä säästi 50 grammaa. Pakkasin teltan aina litteällä rullalla rinkkani sisään, jolloin ilman suojapussia käytin rinkan tilavuuden tehokkaammin. En myöskään joutunut tuntemaan pyöreää möykkyä selkääni vasten. Jos teltta olisi kastunut, olisin pakannut sen vapaana 20 litraiseen kuivasäkkiin, jota kuljetin mukana lisäsuojana ruoille/vaatteille. Toinen vaihtoehto olisi ollut pitää se rullalla rinkan päällä.
Telttaa kerkesin testaamaan kahden viikon ajan partioleirillä ennen vaellusta. Teltta kesti hyvin sateen ja tuulenpuuskat, eikä ihan ensimmäisissä helteissäkään hajonnut. Evon hiekka tosin toi valkoiseen väriin luonnonläheisemmän sävyn. Saapuessaan teltan nauhat ja kiristykset on asennettu väärin, ja seinien keskelle läntätyt kiristysnarut olikin ommeltu kankaasta läpi, tehden seiniin pienet kosteutta tiputtavat reiät. Ongelma hoitui silikonitahnalla, jolla kyllästin ompeleen kahdessa minuutissa. Kiinalaiseksi teltaksi 3F UL Gearin teltta oli kohtuullisen hyvää laatua ompeleineen, hintaa ostohetkellä tuli 110e toimitettuna, Aliexpressistä tilattuna. Möin teltan hyväkuntoisena muutama vuosi myöhemmin seuraavalle käyttäjälle.
Tälle telttamallille saa myös ostettua erillisen syyskäyttöön tai kevyeen talvikäyttöön tarkoitetun sisäteltan, joka on umpinaisempi. Ja tosiaan, tämä teltta pystytetään vaellussauvojen tai erillisten keppien varaan. Koin itselleni parhaaksi asettaa pituudeksi 115 senttiä, jolloin teltan reunat melkein koskevat maata = vähemmän tuulta sisälle. Umpinainen sisäteltta olisi tuonut enemmän sisätilaa, ja paremman tuulensuojan. Sellaistakin myöhemmin kokeilin tämän teltan kanssa, mutta kerkesin jo pian vaihtaa aitoon Duplexiin, kun suunnittelin PCT:lle lähtöä.
Tee-se-itse retkipeitto
Retkipeiton ompeluprojekti oli mielenkiintoinen. Sain ennen reissua suosituksia kokeilla makuupussin sijaan ”quiltia” eli retkipeittoa. Ajatuksena retkipeitossa on, että selän alle tuleva täyte makuupussissa kuitenkin on lytyssä eikä se eristä, joten hupun ja selkämyksen poistamalla säästää painoa sekä saa aikaan enemmän tilaa pussiin.
En kuitenkaan tässä vaiheessa halunnut montaa sataa euroa pulittaa vain retkipeiton kokeilusta, joten päädyin tekemään sellaisen itse. Mallina käytettiin espanjalaisen As Tucasin Sestrals -quilttia. Tähän aikaan ei ollut kovin montaa vaihtoehtoa saatavilla etenkään Euroopassa. Mitat sain verkkosivuilta, ja ominaisuudet matkittiin kuvista silmämääräisesti. Ompelutyössä äitini avusti vuosikymmenten ompelukokemuksella.
Vaivannäkö palkittiin, sillä säästin reilusti budjetista, ja totesin systeemin toimivaksi sekä kevyemmäksi kuin makuupussin. Täytteenä käytimme Climasieldin Apex -kuitutäytettä, joka tulee vanulevynä. Valitsin 200g/m2 painoisen vaihtoehdon, jonka suositusten mukaan pitäisi riittää viiteen pakkasasteeseen asti (myöhemmin korjattu -1 asteeseen kelpaavaksi). Sisäkankaaksi tuli 10 denierin ripstop nylon 22g/m2, ja päällä Pertex Quantumia 35g/m2, joka on tuulenpitävämpää ja hylkii vettä paremmin kuin sisäkangas. Jalkopäädyn saa umpeen 60 senttisellä vetoketjulla ja narukiristyksellä. Painoa vaelluksen aikana retkipeitolla oli noin 670 grammaa.
Ultrakevyt retkipeittoni toimi hyvin sellaisenaan ja yllätyin positiivisesti, kuinka lämpimänä pysyin jopa seitsemään pakkasasteeseen asti. En kuitenkaan suunnittelun aikana onnistunut asettelemaan nepparikiinnityksiä oikeille kohdille, sillä pussi tahtoi valua päältäni öisin. Ongelma ei ollut suuri, mutta korjautui siirtämällä yhden neppariparin pois lonkkani alta alaselän paikkeille vaelluksen jälkeen. Lisäsin myös kaulan kohdalle nepparin ja kiristyksen jälkeenpäin, sillä nukkuessa kodan kapeilla lavereilla pussinsuu ei meinannut pysyä allani, vaan avasi sivulle tippuessaan aukon, josta kylmä ilma pääsi vaihtumaan. Myös retkipeiton päälikankaan voisi jälkikäteen ajateltuna vaihtaa 10 denieriin jos aikoo nukkua teltassa, ja näin teinkin seuraavaan versioon peitosta, joka lähti kanssani PCT:lle. Laavuilla nukkuessa ylimääräinen tuulensuoja tosin oli varsin tervetullutta UKK-reitin punaisella quiltilla. Tämän peiton möin myös pari vuotta vaelluksen jälkeen eteenpäin.
Kevyt rinkka Granite Gear Crown V.C. 60
Kantolaitteeksi valikoitui kompromissi: halusin suhteellisen tilavan, kevyen ja tukirangallisen rinkan, joka ei mielellään maksaisi maltaita. Vastaani tuli Granite Gearin Vapor Current 60 -rinkka, jonka tilavuus nimensä mukaisesti on suunnilleen 60 litraa. Suuri sisätilan osio on tilavuudeltaan 50 litraa, loput tilavuudesta on jaettu ulkoisten stretch mesh-taskujen kesken. Tukirankana toimi aika lörppö muovilevy. Hintaa posteineen jäi myös alle pari sataa euroa.
Itse rinkka M-koon selällä ja lantiovyöllä painoi 980 grammaa. Selkää tukevan muovilevyn poistamalla olisi säästänyt parisataa grammaa, mutta olin kuullut, että tuolloin selkäpaneeli menisi melkoiselle rutulle. Pidin siten levyn paikallaan. Tällöinkin pakkaamiseen ja säätöjen kiristelyyn sai kiinnittää huomiota, ettei selkää vasten painanut mikään ikävästi. Muutaman päivän pakkailujen ja purkujen jälkeen opin oikean järjestyksen varusteilleni uudessa rinkassa, kokeillessani varusteita etukäteen Repovedellä Kaakkurin kierroksella.
Sisällä pidin Expedin 50-litraista, vedenpitävää ultralite pack lineria, joka sopi rinkalle täydellisesti. Harmikseni viimeisillä sadoilla kilometreillä kipinä puhkoi siihen reiän, mutta sen paikkasin samaisella aineella jolla tiivistin teltan ongelmakohdat.
Tein yhden muutoksen rinkkaan. Vaihdoin staattiset kiristysnarut ison ulkotaskun päältä kuminyöreihin. Tämä antoi paremmat edellytykset kiinnittää erinäköisiä esineitä rinkan ulkopuolelle helpommin. Kuvissa mukana ollut makuualusta, Therm-A-restin Z-lite sol. Halusin pitää alustan takana ja pystyssä, koska Repovedellä kaatuneiden puiden ali ja ohi kuljeksiessani huomasin rinkan päälle kiinnitetyn alustan jäävän usein kiinni johonkin. Tätä oli UKK-reitilläkin paljon jo etukäteen odotettavissa. Roikotin kuminyöreistä myös taukokenkiäni ja kuivatin niillä pyykkiä.
Olkaviilekkeiden pikkutaskuista olin kuullut negatiivista kommenttia, että ne ovat aivan liian pienet mihinkään merkittävään käyttöön. Löysin sopivan paikan otsalampulleni ja parille pussille korvatulppia. Kiinnitin myös pari juomapullotaskua viilekkeisiin. Koin pullon tunkemisen takaisin rinkan sivutaskuun hankalaksi, etenkin rinkan ollessa täyteen pakattu. Olkaviilekkeellä pullo oli heti valmiina. Toisessa taskussa pidin sporkkia, sytkäriä, taittoveistä ja kaikkia muita pieniä työkaluja, joita silloin tällöin tarvitsi. Kompassi ja pilli olivat taskuun kiinni sidottuina, etteivät ne menisi hukkaan. Muualla niitä kun ei tarvitsisikaan. Ylimääräisessä taskussa kulki päivän patukat ja välipalakeksit. Alkumatkasta myös kartta kulki kätevästi taskun ulkosivun verkkotaskussa. Lisäsin myös rinkkaan pari pätkää heijastinnauhaa, jotta näkyisin paremmin tieosioilla.
Lantiovyölle kiinnitin äitini askastelemat taskut. Toiseen mahtui puhelin ja virtapankki, toisessa pidin rahapussia, hanskoja ja kuulokkeita. Kumpainenkin painoi jonkun parikymmentä grammaa ja olivat käytännössä ilmaisia jos työtä ei lasketa. Koko rinkkakompleksin painoksi tuli 1170 grammaa, mikä oli suhteellisen hyvä budjettiin nähden käytännöllisyydeltään. Keventämisen varaa on silti vielä reilusti. Rinkan lantiovyö jäi vaelluksen loppupäässä myös ehkä hieman pitkäksi, kun olin laihtunut hieman. Möinkin rinkan kokonaisuudessaan myöhemmin eteenpäin, ja se päätyi toisen suomalaisen mukana Pacific Crest Trailille samaan aikaan kanssani.
Vaellussauvat pitkällä vaelluksella
Jos et jo omista vaellussauvoja, kehottaisin (edelleenkin) kokemukseni perusteella hankkimaan sellaiset jo seuraavalle vaelluksellesi. Sauvat pelastavat kätesi puutumiselta, eikä veri pakkaannu sormiin käsiä koko päivän roikottaessa. Sauvat myös auttavat niska- ja hartiakipuihin jos edelleen painat menemään täyspakkaus selässä. Ala- ja ylämäissä saat hyvän tuen ylimääräisillä kontaktipisteillä. Tuesta on hyötyä myös nopeaa kävellessä polkuja pitkin. Et horju jos astut huonosti juurakon päälle. Saat oiottua mutkat suoriksi, kun niihin ei tarvitse hidastaa liukastumisvaaran takia kun nojaat sauvan varaan. Sauvoilla myös otat helposti potentiaaliset horjahdukset vastaan.
Vaellustahti myös jouduttuu sauvojen ansiosta, jos niin haluaa. Eritoten hiemankaan viistossa maastossa sauvoessa tuntivauhti kasvaa mukavasti. Ilman sauvoja pystyin ylläpitämään 6km/h ainoastaan tasaisella, tallatulla polulla. Sauvojen kera vauhti nousi myös vastaavissa oloissa 6,5km/h. Ei kuulosta paljolta, mutta rinteeseen siirtyessä erot huomaa selvemmin. Tuolloin hyöty suorituskyvyn suhteen voi olla kymmeniä prosentteja, kun rasitus jakautuu osin pois jaloista (tällöin säästyt myös enemmiltä nivelkivuilta).
Tutkiskelin kauan sopivia vaihtoehtoja vaellussauvoiksi. Tulin lopputulokseen, että sauvojen on oltava teltalleni sopivan mittaiset, oikean pituiset myös kävellessä erityyppisissä maastoissa, sekä kevyet. Korkkikädensija olisi erittäin paljon plussaa.
Ongelmaksi tuli budjetti; Black Diamondit ja muut isot merkit maksoivat reilun satasen tai useamman parilta. Myös pituussäädöt olivat hankalia, sillä putoilin kokojen väliin. Säädettävyys muodostui kriteeriksi majoitteen vaatimusten osalta.
Keveimmät ja kestävimmät sauvat olisivat säätämistä kaipaamattomat. Halusin kuitenkin, että pystyn täydennykselle liftatessani pakkaamaan sauvat pieneen tilaan. Myös tieosuuksia varten oli mukavaa voida taittaa sauvat kasaan repun sivutaskuun.
Löysin hyvän kompromissin Yhdysvalloista. Cnoc Outdoors, jonka puristuspussinkin tilasin, valmisti laadukkaita, ominaisuuksiltaan hyvän oloisia sauvoja. Ja mikä parasta, sauvojen pituussäätö oli laajempi ja itselleni sopivampi kuin muiden markkinoilla olevien. Sauvat olivat edulliset myös Suomeen tilattuna arvonlisäveroineen. Taisin itse maksaa yhteensä 63€ sauvoista, alveista ja postituksista yhteensä. Painokaan ei ollut huonoimmasta päästä: 439g parilta. Vertailun vuoksi senhetkisesti kevyimmästä päästä olevien BD:n Distance Z-sauvoista (315g pisimmiltä) olisi saanut pulittaa 170€. Noistakaan ei korkkikahvaa olisi löytynyt; korkki pysyy hiestä kostuessaan jonkin verran mukavemman tuntuisena. Alkuun uudet sauvat voi hiertää remmeistä, mutta 50-100km sisäänajo poistaa huolen.
Valmistaja lupasi sauvoille 700-1000 mailia elinaikaa. Tästä huomasi eron Yhdysvaltojen sorapolkujen ja Suomen havupolkujen välillä: Sauvojen päät olivat lähes uuden tuntuiset vielä tuhannen kilometrinkin jälkeen. Iskin satunnaisesti sauvoilla kiveen, joten aivan älyttömän varovainen en ollut. Ainoastaan maali halkeili pienistä naarmuista sekä taitosten liitoskohtien metalli hapettui hieman, kun en kovin useasti sauvoja kasaan taittanut. Ihan vähintään se toinen tuhat vielä noistakin saa varmaan irti.
Sadevaatteet
Huomasin listaa tehdessä, että sadevaatteista pystyisin säästämään aika paljon painoa. Sadetakkini painoi pitkälle yli 600 grammaa, ja housut olivat vielä painavammat. Selailin erilaisia vaihtoehtoja, ja päädyin lopulta yhteen edullisimmista vaihtoehdoista. Marmot PreCip -sadeasussa oli takissa kainalovetoketjut, joita pidettiin lähes yksimielisesti sadevaatekeskustelussa olennaisimpana ominaisuutena. Takille jäi alennuksesta hintaa alle sata euroa, ja se painoi reilu 300 grammaa. Säästin siis puolet takin painosta. Housuista säästin vielä enemmän, ja niille jäi vain 60 euroa hintalappuun.
Varsinaisesti sateen takia en kovin monena päivänä sadevaatteita joutunut käyttämään. Tämä vahvisti ajatustani siitä, että sadevaatteiden ei vaelluksella kannata painaa paljoa, käyttöä kun on verrattain vähän. Käytin niitä oikeastaan eniten kun kuljin aamukasteisissa puskissa – UKK-reitin ominaispiireitä. Vaelluksen aikana tuli mieleen, että myös sadehameita oli suositeltu vaihtoehtona sadehousuille. Aloin kehitellä mielessäni ajatusta vaihtaa sellaiseen myöhemmin, koska housuja etenkään ei tullut käytettyä sitäkään vähää ja niiden pukeminen oli hieman työlästä ja hikistä puuhaa. Kuinka ollakaan, vuosia myöhemmin sadehameista hioutui vakioratkaisuni vaelluksille.
Saderukkaset tulivat käyttöön monesti, kun aamulla täytyi pitää kädet lämpimänä ennen kuin ne lämpesivät kävellessä. (Nämä Raidlightin hanskat repesivät liitoksistaan heti seuraavan vaelluksen aikana)
Vaellusvaatteet
Vaatteiksi valikoitui kiipeilyhousut vaellushousujen sijaan, ja paidaksi pitkähihainen vaelluspaita. Nämä päällä liikuin suurimman osan vaellusta. Syksymmällä joinain aamuina lisäsin alle merinokerraston, käteen alushanskat ja päähän kypärähupun. Päässäni minulla oli perus lippis, jalkaan hankin pitkillä matkoilla suositut Darn Tough -nilkkasukat. Nilkkoihin myös kerkesin hankkia suojaksi Dirty Girl Gaiterit jotka estivät roskan, kivien ja risujen menemisen lenkkareihin.
Kiipeilyhousut valitsin siksi, että niissä ei ollut mitään hiertämässä lantiovyön alla, ja ne olivat kohtuullisen kevyet. Vaelluspaidaksi valikoitui vaelluspaita johon oli imeytetty myrkkyjä ötököitä vastaan. Kiva idea, mutta ilmeisesti edelleenkään näitä myrkkyjä ei tekstiilikäyttöön ole hyväksytty – tämän opin vasta vaelluksen jälkeen. Paita oli niin tiivistä kudosta muutenkin, ettei itikat edes päässeet senkään vuoksi pistämään läpi. Turha ominaisuus tuo myrkky, jälkikäteen olen siirtynyt käyttämään muita keinoja hyttysten torjuntaan vaelluksilla.
Tällä vaelluksella otin ensimmäisen kosketukseni taukovaatteisiin, kevytuntsikkaan. Tai no, se oli tekokuituinen korvike. Löysin kohtuullisen edullisesti huputtoman Haglöfsin takin, jonka kaverina käytin paksua merinopipoa. Takki toimi hyvin, mutta vastaisuuden varalle kannattaisi panostaa hupulliseen ja vielä hieman kevyempään takkiin, ja käytettyjen tarjonta Torista olisi kannattanut varmistaa. Merinopiponi oli aika painava ja löystyi ärsyttävästi kun sitä käytti öisin päässä, joten sekin menee vaihtoon.
Keittiövälineet ja juomavesi
Keittimen osalta tein ehkä suurimman ja edullisimman painonsäästön. Kuten kaikissa partiotapahtumissa ja retkillä, olin aiemmin käyttänyt lähinnä isoa trangiasettiä. Painoahan tällä oli noin kilo, mikä tuntui paljolta. Hyppäsin tuntemattomaan, ja hankin keveimmän mahdollisen kaasukeittimen, jonka kaveriksi pienemmän titaanikattilan.
Painoa säästin yli kilon. Keittimelle tuli hintaa 15 euroa, kattilalle 30.
Keitin ja kattila toimivat hyvin yhteen. Lounastauolla ei mennyt kauaa lämmittää vesi kiehuvaksi, ja sitten lisätä kuivamuonat sekaan tai kaataa vesi kuivamuonapussiin. Kattilaan mahtui pakatessa mukavasti kapea ja pieni kaasusäiliö, keitin ja taittoveitsi. Käytin pikkukattilaa myös nuotiolla sangasta roikottaen. Näin säästin kaasua silloin kun siitä oli pulaa.
Vedensuodatin oli uusi juttu. Se toimi kuitenkin erinomaisesti, eikä maksanut koko setti montaa kymppiä. Pystyin ottamaan vettä ihan mistä vain, ainoa kerta kun pohdin kannattaako ottaa oli Juuassa peltojen ja vanhojen kaivosten laitamilla. Tietysti juomaveden kanssa kävi se virhe, etten tarkistanut myös sinilevää, joten kerran sairastuin siitä. Sinilevän myrkkyjä suodatin ei siis puhdista.
Pohdintoja kuusi vuotta myöhemmin
Näin blogitekstini jälkikäteen lukeneena huomasin selvästi, miten suurta painoarvoa olin varustevalinnoissani antanut budjetille. Mikä minua hämmentää eniten on, että ei minulla sen puolesta tuohon aikaan olisi ollut mitään ongelmaa käyttää varusteisiin enemmän rahaa. Mitä toki huomasin on, että valitsemani varusteet toimivat ihan hyvin kokonaisuutena, mitä nyt joitain viilauksia voisi tehdä. Aina ei siis välttämättä tarvitse hankkia viimeisintä huutoa olevia varusteita, mutta toisaalta kitsastelemiseen vaellusvarusteet ei myöskään usein ole oikea paikka. Kun maastossa kulkee pitkiä aikoja, on varusteiden syytä olla varmatoimiset, kevyet ja tarkoitukseen sopivat. Tuohon aikaan varusteet olivat monelta osin paljon nykyistä edullisempia, vaikkakin hankalampia hankkia. Nykyään ultrakeveitä vaellusvarusteita saa ihan kotisuomesta.
Tämä oli myös se reissu, joka sysäsi ajattelemaan vaellusvarusteiden ominaisuuksia, niiden rakennetta ja käyttötarkoitusta tarkemmin. Voin vain kiittää onneani, että päädyin suunnittelemaan osan varusteista itse. Kuusi vuotta myöhemmin, suunnittelemiani sadehameita on myyty ennätysmäärä, ja kokemus kevytretkeilystä ja retkipeitoista erityisesti on auttanut tuomaan markkinoille uudenlaisia varusteita. Jos olisin ostanut kaiken valmiina, tuskin olisin alkanut ainakaan niin ajoissa pohtia mikä tekee varusteesta hyvän. Kun tekee itse, joutuu omia valintojaan kyseenalaistamaan aivan eri tasolla – muutostyöt ja korjaaminen ovat ominaisuuden muutokseen nähden monesti vaivalloisia, parempi tehdä kerralla hyvä.
Mitä virheitä tein vaelluksella?
Tuohon aikaan ei oikeastaan vielä puhuttu luonnossa liikkumisen kestävyydestä, varusteiden eettisyydestä tai mistään muustakaan tekijästä varusteen valinnassa – tai ainakaan se puhe ei aloittelijan korviin kantautunut etenkään sosiaalisessa mediassa. Merkittävintä varusteissa oli toimivuus, paino, käytettävyys ja hinta. Suuri osa sisältöä oli tuotettu nimenomaan edullinen hinta edellä, jotta suuremmat massat voisivat innostua kevytretkeilystä. Valloillaan oli mainstream-käsitys, että keventäminen on kallista. Niinhän se voikin olla, mutta toisaalta kallista voi olla myös painavien sotilasvarusteiden tai sen kuuluisan Kajka-rinkan hankinta. Keveiden varusteiden saatavuus oli myös heikkoa, mikä osittain nosti hintaa normaalien varusteiden tasolle, koska moni varuste piti hankkia Yhdysvalloista, jossa keventäminen oli jo maan tapa. Tämä oli selkeä tekijä, miksi kiinankamppeet kiinnostivat. Tuolloin ei myöskään ollut samanlaisia tullikäytäntöjä kuin tänään. Paljon muuttuu muutamassa vuodessa!
Nykyään Euroopasta ja jopa Suomesta löytyy laaja kattaus kevyitä vaellusvarusteista, ja ne ovat raivanneet tietä myös kivijalkakauppojen hyllyihin. Joten mikäli aloittaisin kevytretkeilyn nyt, olisi resurssit tiedonhakuun ja tarjonta varusteita huomattavasti parempi. Tosin hakutuloksissa jo eteen tulee lähinnä tekoälyllä kopioituja pilipaliohjesivustoja, joiden sisällössä ei ole päätä eikä häntää, vaan tavoitteena on saada lukija klikkaamaan linkkiä joka antaa provision sivuston pitäjälle. Aika epäeettistä, jos tieto on mitä sattuu. Mutta muun muassa Kevytretkeilijät -ryhmä on paisunut muutaman sadan retkeilijän ryhmästä yli 17 tuhannen kokoiseksi, mikä kertoo kysynnästä ja siitä, että tietoa on nyt jo tarjolla kysyvälle. Kirjoja aiheesta on myös syntynyt korvaamaan vanhoja oppeja.
Vääriin neuvoihin haksahtaminen
Ennen ja edelleen foorumeilla ehdotettiin paljon myrkkyjä käytettäväksi suojautumiseen ötököiltä. Vaikka minullakin oli pitkät vaatteet ja oli hyttyshuppukin, menin silti haksahtamaan näihin käsityksiin ettei niistä mitään haittaa ole suihkutettuna vaatteisiin tai höyrystettynä ympäristöön. Nykyään tiedän toisin, ja kehotankin suojautumaan ötököiltä ensisijaisesti pukeutumisen keinoin. Onnekseni UKK-reitin vaelluksella hyttyset jäivät erittäin vähäisiksi muutenkin.
Oppirahoja maksoin myös vanhaan eräkirjallisuuteen pohjaten, kun jätin silloin tällöin tuvalle jos toiselle jotain pahan päivän varalle. Eihän se niin oikeasti mene että nälkäiset ja uupuneet vaeltajat tuville hakeutuu henkihieverissä, joten tällainen kirjallisuuden toverillisuus ja ajattelevaisuus kostautui. Taisin jättää pari hiirenhoukutinta tupien hyllyille, mistä en ole erityisen ylpeä.
Toisaalta tähän aikaan ei retkietiketistä puhuttu juuri missään, ja saattoi löytää vielä vanhoja kehotuksia siitä miten tuvilla toimitaan. Nykyään ohjeet ovat toiset, olivat toki silloinkin. Mistäpä asiaan perehtymätön olisi voinut tietää. Jälkikäteen tämä on tullut monesti mieleen, kun esiin on hyppinyt uutisia että joku on kaatanut puita suojelualueilla rakovalkeille. Vanhan kirjallisuuden opeissa puhutaan myös esimerkiksi jätteiden hautaamisesta maahan… Edelleen näitä kirjoja luetaan ja huonot opit leviää, jos ei tajua myös katsoa jostain pieneltä präntiltä verkkosivulta että pitäisi oikeasti toimia toisin. Haksahdin itse tähän, älä sinä mene harhaan!
Vaellus nousi päähän
Sosiaalisessa mediassa tietoa jakaville ja neuvoja kommentoiville terveisinä tämän oppimiskaavan läpikäyneenä toivoisin vastuuntuntoa sisällön jakamiseen. Tsekkaa faktat, ja pohdi miten laajasti neuvosi voivat vaikuttaa etenkin aloittelevien vaeltajien toimiin. Tiedosta, että et itsekään välttämättä tiedä miten hyvä tai huono neuvosi on! Itsellänikin meni tämän reissun jälkeen hieman pitkä vaellus päähän, ja jaoin joitain olettamuksia ja hieman epäilyttäviä neuvoja myös eteenpäin – olinhan kokenut ne toimiviksi! Mitä en ymmärtänyt, että jotkin asiat voisi tehdä vielä paremmin, ja toisilla asioilla on suuremmassa mittakaavassa isompi merkitys kuin yksilön toimilla. Eli kaikkea ei pidä neuvoa eteenpäin, ja mitään ei pidä neuvoa ellei ole 100% tarkastelun kestävä tulos ja dataa näyttää väite oikeaksi. Olenkin siivonnut pahimmat virheet tästä tekstistä pois, ja niiltä osin kun järkevää, lisännyt huomioita oppimispolustani vaelluksen jälkeen.
Rinkka ja Pulkka -blogia kirjoittaessani ylivoimaisesti suurin osa työstä menee edelleen faktojen tsekkaukseen, sillä monesta vaellukseen liittyvästä aiheesta ei ole suoraan sovellettavaa tutkittua tietoa. Tieto on pirstaleina siellä täällä eri foorumeilla, tai sitä ei ole. Jos jostain ei löydy tietoa, on sen paikkansapitävyys testattava itse ja vähintään selitettävä auki, miten suositukseen tai toiseen on päätynyt.
Tämä kertomus on ensimmäiseltä pitkältä vaellukseltani, joka oli myös käytännössä ensimmäinen kunnollinen vaellukseni. Toivottavasti opit jotain! Mutta varo vaaraa, pitkiin vaelluksiin voi jäädä koukkuun. Reissukertomuksen UKK-reitiltä löydät painamalla tästä linkistä!
